Kapkaupunki tarjoaa toinen toistaan kiehtovampia aktiviteetteja, ja joukosta löytyy myös elämyksiä, jotka vaativat rohkeutta. Tässä blogissa kerron, millaista oli liidellä varjoliitolla kaupungin ikonisten maisemien ylle, ihailla majesteettista Pöytävuorta ja laskeutua lopulta alas meren ääreen rantapromenadille. Kokemus, jota en ennen matkaa olisi ikinä uskonut tekeväni.
Kapkaupunki on täynnä vastakohtia. Se on erittäin kaunis, kiehtova ja paikoin myös arvaamaton kaupunki, joka toi mieleeni Rio de Janeiron. Se ei aivan yltänyt Rion tasolle, mutta tarjosi silti kaiken sen, mitä suurkaupungilta voi odottaa.
Elävää kaupunkikulttuuria, monipuolisia aktiviteetteja ja maisemia, jotka jäävät mieleen. Kaupungin tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluvat Pöytävuori, Hyväntoivonniemi sekä Robben Islandin vankilasaari, jossa Nelson Mandela vietti 18 vuotta vankeudessa.
Osana pidempää eteläisen Afrikan matkaa saavuin Kapkaupunkiin matkani viimeiselle etapille. Vietin ensin aikaa Franschhoekin viinialueella, jossa pysähdyin maistelemaan viinejä Fairview Wine and Cheesella. Viinitilat, vehreät maisemat ja rauhallinen tunnelma olivat täydellinen vastapaino matkalle, joka oli jo ehtinyt kerryttää univelkaa ja väsymystä.
Mielessäni oli jo muutaman päivän pyörinyt erilaisia aktiviteetteja. Aluksi harkitsin vaellusta Pöytävuoren pikkuveljen, Lion’s Headin huipulle ihailemaan auringonnousua. Reitti olisi alkanut varhain yöllä ja ollut fyysisesti vaativa, eikä kameran kuljettaminen tuntunut siinä tilanteessa hyvältä idealta. Tiesin myös, että juuri sinä päivänä en enää kaivannut haastavaa vaellusta. Tarjolla oli myös helikopterilento, mutta niitä olen kokenut aiemmin. Varjoliito puolestaan houkutteli ja samalla pelotti.
Viininmaistelun jälkeisenä päivänä, syödessäni aamiaista ja juodessani kahvia, päätin impulsiivisesti varata varjoliitohypyn. Tein varauksen saman tien, ja lento alkaisi jo muutaman tunnin kuluttua. En tiedä, johtuiko päätös väsymyksestä, pienestä kohmelosta vai molemmista, mutta yllättävän helposti se syntyi. Ennen päätöstä pelotti, mutta sen jälkeen olo muuttui. Tilalle tuli puhdas, innostava jännitys, tunne, joka rikkoi väsyneen olotilan ja toi mukanaan kutkuttavan piristyksen.
Katso video: Varjoliidon lähtövalmistelut
Kapkaupunki on yksi ikonisimmista paikoista varjoliitohypylle, sillä maisemat ovat lähes epätodelliset. Pöytävuoren siluetti kohoaa lähettyvillä ja meri avautuu edessä, mutta lähtöhetkellä maisemat jäivät taka-alalle. Huomio oli aivan muualla.
Aluksi hoidettiin paperiasiat kuntoon. Täytin yhteystiedot ja allekirjoitin vastuuvapautuksen, minkä jälkeen ylleni puettiin valjaat ja varusteet piuhoineen ja vöineen. Lopuksi iskettiin kypärä päähän ja GoPro-kameratikku kätöseen. Siinä hetkessä tilanne alkoi tuntua todelliselta. Tapasin ohjaajani, joka antoi lyhyen ohjeistuksen, tosin siinä jännityksessä tuntui, että ohjeet menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Luotin kuitenkin siihen, että minusta pidetään huolta.
Eniten minua jännitti se, että minun piti itse osallistua liikkeellelähtöön sen sijaan, että olisin vain antanut ohjaajan tehdä kaiken. Pian kaikki oli valmista, ja oli minun vuoroni siirtyä lähtöpaikalle.
Lähtö tapahtui nopeasti. Ohjaajani ja minä juoksimme rinnettä alaspäin, ja kaksi avustajaa antoi varjolle lisää vauhtia tuulta vasten. Hetkeä myöhemmin maa irtosi jalkojen alta ja olimme ilmassa.
Ensimmäisten sekuntien aikana en ollut varma, kumpi tunne oli päällimmäisenä, pelko vai jännitys. Pelko haihtui kuitenkin nopeasti huumaksi ja iloksi. Näkymät olivat henkeäsalpaavat. Kapkaupunki avautui tavalla, jota on vaikea pukea sanoiksi. Lähellä kohosi majesteettinen Pöytävuori, edessä kimalteli turkoosi Atlantin valtameri ja alapuolella levittäytyi elävä kaupunkimaisema.
Leijuminen yläilmoissa ja tyhjyys jalkojen alla eivät enää tuntuneet pelottavilta. Päinvastoin. Huomasin hehkuttavani kokemusta ääneen suomeksi, ja ohjaajani ei aluksi ollut varma, teinkö sitä onnesta vai pelosta. Uskallus oman pelon kohtaamiseen on palkitsevaa ja jättää kehoon oudon keveyden tunteen.
Liidon aikana ohjaaja jutusteli rennosti ja kertoi, ettei hänen ”toimistonsa” ollut lainkaan hullumpi työskentelypaikka. Jossain vaiheessa hän otti kameratikun itselleen ja pyysi minua levittämään jalkani erilleen ja irrottamaan otteeni valjaista ottaen samalla lisää kuvia. Jännityksen rinnalle nousi puhdas nautinto. Tunsin liitäväni kuin lintu, vapaana ja kevyenä, ilman tarvetta hallita tai miettiä yhtään mitään.
Katso video: Varjoliidon nousu ja lasku
Varjoliitohyppy päättyi leveälle ja avoimelle nurmialueelle The Winchester hotellin eteen, Sea Point Promenadille. Laskeutuminen oli pehmeä ja hallittu, ja viimeiset metrit liidimme aivan meren yläpuolella. Lento kesti noin 8–10 minuuttia.
Kokemus ei ollut missään vaiheessa vapaapudotusta, kuten laskuvarjohypyssä, vaan pehmeää ja liitävää. Rauhallista, mutta samalla jännittävää ja adrenaliinia nostattavaa.
Kapkaupunki on yksi maailman tunnetuimmista varjoliitokohteista, ja lennot tapahtuvat tandemina sertifioidun ja kokeneen ohjaajan kanssa. Aiempaa kokemusta ei tarvita.
Lento oli lopulta yllättävän rauhallinen. Maisemat vaihtuivat hitaasti, ja tunne oli enemmän leijumista kuin putoamista.
Tämä jäi yhdeksi matkani jännittävimmistä kokemuksista, ja voisin hyvin kuvitella kokevani sen uudestaankin.💛
Olivia Janatuinen
matkabloggaaja, seikkailijatar, tarinankertoja
