Liettuan pääkaupunki Vilna on täydellinen muutaman päivän kesäkohde ja mikä parasta, lentomatka ei ole päätä huimaava. Baltian maista juuri Liettua oli minulle se vähiten tuttu, joten päätin ottaa kameran, kevyet käsimatkatavarat ja lähteä katsomaan mitä sieltä löytyy. Ja löytyihän, enemmänkin kuin osasin odottaa.
Lentokentälle saapuminen on aina oma rituaalinsa. Siinä on pieni kutkutus vatsanpohjassa, kahvin tuoksu, matkalaukkujen kolina ja jännitys tulevasta seikkailusta. Olin ajoissa paikalla, joten ehdin ennen lentoa nauttia rauhassa aamiaisen.
Istuessani vielä hieman unisena aamiaisella tuttu ihminen ilmestyi viereeni, toinenkin reissunainen muutaman vuoden takaa, jonka olen tavannut maailmalla. Vaihdettiin yllättyneitä katseita ja naurahdettiin, maailma on pieni. Eikä tässäkään vielä kaikki, kävi ilmi, että olimme molemmat menossa samalla lennolla Vilnaan. Sovittiin, että treffataan perillä, sillä mikäs sen hauskempaa kuin kohdata uusi kaupunki vanhan matkakumppanin kanssa.
Yllättäen aikaa jäi vielä tuliaisillekin. Lentokentän joulukaupasta tarttui mukaan pari tonttua, jotka olivat niin söpöt, että oli pakko ostaa. Kuka sanoo, ettei joulufiilis voi iskeä elokuussa ☺️
Pidän vanhoista kaupungeista, ne ovat yleensä tunnelmallisia ja viihtyisiä, eikä Vilna tuottanut tämän suhteen pettymystä. Vilnan vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, eikä syyttä. Vanhakaupunki on kuvauksellinen, tunnelmallinen ja elegantti kokonaisuus, jossa söpöt kapeat kujat, kaunis arkkitehtuuri ja hyvin hoidetut puistot muodostavat kauniin kaupunkimaiseman. Toisin kuin Riiassa, täällä vallitsee rauhallinen ja siisti ilmapiiri, eikä vastaan tule meluisia polttariporukoita. Kameran kanssa tepastelu kujilla oli kuin pieni taideprojekti, ja valon ja varjon leikki vanhojen rakennusten seinillä teki kuvaamisesta omanlaisensa. Ja kyllä, luonnonvalo on edelleen paras filtteri 🤩
Silmiinpistävää oli yllättäen liikenteessä näkyvien luksusautojen määrä. Erityisesti Porsche-merkkisiä autoja näkyi poikkeuksellisen paljon, mikä ei vastannut omia ennakkokäsityksiäni, mitä ne sitten ikinä olivatkaan.
📸: Olivia Janatuinen – Vilnan vanhakaupunki ja Kolmen ristin kukkula.
Jos vanhakaupunki on Vilnan elegantti sydän, niin kuvauksellinen Užupis on sen luova sielu. Tämä pieni kaupunginosa julistautui omaksi tasavallakseen aprillipäivänä 1997, ja vaikka se tapahtui läpällä, idea jäi elämään. Užupisilla on oma lippu, presidentti ja “perustuslaki”, joka on käännetty yli neljällekymmenelle kielelle.
Sen artiklat ovat yhtä aikaa filosofisia ja hauskoja. “Ihmisellä on oikeus olla onnellinen.” “Koiralla on oikeus olla koira.” Alueella kävellessä ei voinut olla hymyilemättä, kun seinältä luki: “Kissan ei tarvitse rakastaa omistajaansa, mutta hädän tullen sen pitää auttaa tätä.”
Monet perustuslain kohdat saavat pysähtymään ja hymyilemään omalla tavallaan:
Täällä olisi saanut myös jopa leiman passiinsa, mutta katsoin viisaammaksi jättää sen tällä kertaa väliin.
Rosoinen Užupis on boheemi, värikäs ja omapäinen. Kaduilla on taidetta, gallerioita ja pieniä yllätyksiä, kuten piano, joka seisoo keskellä jokea. Se on paikka, jossa luovuus tuntuu ilmassa. Täällä Vilnan virallinen siisteys saa seurakseen pienen kapinallisen hengen, juuri sellaisen joka tekee kaupungista aidosti kiinnostavan.
📸: Olivia Janatuinen – Värikäs ja omapäinen Užupis.
Yksi kohde jonne kannattaa tepastella on Kolmen ristin kukkula. Se seisoo korkealla mäellä ja sieltä avautuu hieno näkymä yli koko kaupungin. Paikka on suosittu sekä paikallisten että turistien keskuudessa ja hyvästä syystä. Kukkulan historia on pitkä ja merkityksellinen, mutta minulle se jäi mieleen rauhan paikkana. Tuuli humisi lempeästi ja kaupungin äänet jäivät kauas alle.
Tapasimme myös lentokentällä kohtaamani tutun seikkailijattaren kanssa lasillisen ja ruokailun merkeissä aurinkoisella kävelykadulla. Ilmassa oli leppoisa iltapäivän lämpö ja kadunvarren kahviloista kantautui musiikkia ja puheensorinaa. Istuttiin, juteltiin ja seurailtiin ihmisvilinää, kun kaupunki eli omaa elämäänsä ympärillämme.
Matkoilla kohtaa usein samanhenkisiä ihmisiä, vaikka muilta osin oltaisiin täysin erilaisia. Sama uteliaisuus, sama halu nähdä, kokea ja nauttia elämästä. Tällaiset hetket ovat pieniä muistutuksia siitä, että matkustaminen ei ole vain paikkoja ja nähtävyyksiä, vaan myös ihmisiä, joita sattuma tuo hetkeksi rinnalle kulkemaan.
Vilna oli minulle yllätys. Se ei huutanut itseään esiin vaan kutsui tutustumaan rauhassa. Kaupungin kujilla on helppo hengittää ja siellä kulkiessa huomaa miten vanha ja uusi elävät sulassa sovussa.
Lähdin kotiin kameran muistikortti täynnä kuvia ja mieli täynnä lämpöä. Ehkä siksi Vilna jäi mieleeni niin vahvasti, ei siksi että siellä olisi pakko nähdä -kohteita, vaan siksi että siellä oli helppo olla oma itsensä.
Olivia Janatuinen
matkabloggaaja, seikkailijatar, tarinankertoja
