Matka Romaniaan kulki Bukarestin vanhankaupungin kujien kautta Transilvanian maisemiin sekä historiallisiin linnoihin.
Kesän ensimmäinen matka vei minut Romaniaan, joka tuntui luontevalta jatkolta aiempien vuosien Itä-Euroopan kesäreissuille. Euroopassa on leppoisaa ja mukavaa matkustella kesällä, ja erityisesti itäisessä Euroopassa on oma viehätyksensä. Turisteja kyllä piisaa, mutta harvemmin ähkyksi saakka. Toisekseen yleinen ilmapiiri ja mentaliteetti ovat monissa asioissa erilaisia.
Saavuin lentokentälle hyvissä ajoin pelkillä käsimatkatavaroilla, ja edessä oli Norwegianin muutaman tunnin suora lento Bukarestiin. Vaikka olen tottunut pitkiin lentoihin niin onhan se mukava välillä päästä tämän suhteen helpommalla.
Heinäkuussa kentällä on runsaasti hyväntuulisia lomalle lähteviä, ja tarttuuhan se lomafiilis vähemmästäkin. Suuntasin kohti lähtöporttia, mutta sitä ennen oli ihan pakko käydä lentokentän ihanassa joulukaupassa hypistelemässä tonttuja 🙂
Bukarestiin saavuin illalla ja nappasin kentältä Boltin, joka vei suoraan hotellille vanhaan kaupunkiin. Jo vastaanotossa tuli yllätys, kun huoneeni oli upgreidattu ylimpään kerrokseen ja siinä oli parveke. Kun avasin oven, vastassa oli sviitti kahdella huoneella ja upeat näkymät.
📸: Olivia Janatuinen
Päätin aloittaa reissun Bukarestin päänähtävyyksillä ja samalla hahmottaa, millainen herra tämä Nicolae Ceaușescu oikeastaan oli. Ensimmäisenä oli vuorossa parlamenttitalo, yksi Romanian tunnetuimmista ja samalla ristiriitaisimmista rakennuksista.
Nicolae Ceaușescun rakennuttama parlamenttitalo on kirjaimellisesti valtavan kokoinen. Sen korkeus on yli 80 metriä, ja iso osa rakennuksesta sijaitsee maan alla useissa kerroksissa. Kokonaisuudessaan talossa on yli 1 100 huonetta ja sen pinta-ala on noin 365 000 neliömetriä, mikä sijoittaa sen maailman toiseksi suurimmaksi hallintorakennukseksi Pentagonin jälkeen.
Rakennukseen sisälle päästyäni en voinut muuta kuin pyöritellä silmiä. Sisätilat olivat yhtä mahtipontiset kuin ulkokuori. Parlamenttitalossa on käytetty valtavia määriä marmoria, jalopuuta ja kristallia, ja sisätiloissa on satoja kattokruunuja sekä runsaasti kristallia.
Palatsin pääarkkitehdiksi valikoitui vain 28-vuotias romanialainen nainen Anca Petrescu, sillä kokeneemmat arkkitehdit eivät uskaltaneet tarttua projektiin. Liian suuri riski epäonnistumisesta diktaattorin alaisuudessa.
Mahtipontisen parlamenttitalon tieltä purettiin kokonaisia kortteleita ja siihen upposi valtavasti resursseja aikana, jolloin kansa kärsi puutteesta. Taustalla oli Ceaușescun pakkomielle maksaa Romanian ulkomaanvelat pois, ja siinä hän onnistuikin, mutta kansa maksoi siitä kovan hinnan. Kylmät kodit, tyhjät kaupat ja jatkuva puute varjostivat arkea, jotta valtio voisi olla velaton.
Tänä päivänä parlamenttitalo on osittain käyttämätön ja erittäin kallis ylläpitää. Rakennuksessa on 480 kristallikattokruunua, mutta kaikkia ei sytytetä päivittäin, sillä sähkönkulutus on valtava ja ylläpito kallista.
Parlamenttitalossa toimii nykyään Romanian parlamentti, eli sekä edustajainhuone että senaatti. Rakennus on avoinna myös turisteille opastetuilla kierroksilla. Vierailu edellyttää henkilöllisyystodistusta.
Rakennuksessa järjestetään myös konferensseja, näyttelyitä ja kulttuuritapahtumia, sillä sen valtavat salit ja käytävät soveltuvat monenlaiseen käyttöön. Osa huoneista on edelleen tyhjillään.
Parlamenttitaloon liittyy monia mystisiä tarinoita Ceaușescun aikaisista turvajärjestelyistä. Rakennuksen laajat maanalaiset kerrokset ja tekniset tilat sekä poikkeuksellisen mittava ilmanvaihtojärjestelmä kerrotaan suunnitellun turvaamaan palatsin hengitysilma ja suojaamaan mahdollisilta kemiallisilta hyökkäyksiltä. Kaikkia yksityiskohtia ei kuitenkaan ole julkisesti vahvistettu, mikä on osaltaan lisännyt rakennuksen ympärille syntynyttä legendaa.
📸: Olivia Janatuinen – Parlamenttitalo josta, monta kerrosta on maan alla.
📸: Olivia Janatuinen – Parlamenttitalon sisätiloja
Lisää bling blingiä oli tiedossa. Parlamenttitalon jälkeen kävin Nicolae ja Elena Ceaușescun kotikartanossa, Palatul Primăveriissä, joka tunnetaan myös Kevään palatsina. Kartano rakennettiin 1960-luvulla pariskunnan yksityiseksi kodiksi. Kartanossa on yli 80 huonetta, joihin kuuluu makuuhuoneita, vastaanottosaleja, kirjastoja ja edustustiloja. Sisätilat ovat poikkeuksellisen ylelliset. Marmoria, jalopuuta, silkkiä ja kultauksia on käytetty runsaasti, ja kartanoon kuuluu muun muassa sisäuima-allas, sauna, talvipuutarha eksoottisine kasveineen sekä oma elokuvateatteri.
Kuuluisa kullattu kylpyhuone oli juuri sellainen kuin olin nähnyt kuvissakin. Marmori ja kultaukset hallitsevat tilaa, ja osa hanoista, suihkuista ja kalusteista on kullattuja. Kartanossa kävijät saavat nähdä kylpyhuoneen sellaisena kuin se oli pariskunnan käytössä. Suureksi harmikseni, kartanossa oli kuvauskielto.
Elena Ceaușescun kädenjälki näkyy sisustuksessa vahvasti ja hänen oma vaatehuoneensa oli myös näytillä. Katselin suurta vaatevalikoimaa ja mietin, että tälle rouvalle ei varmastikaan tullut eteen päiviä jolloin ”ei olisi ollut mitään päälle pantavaa”. Nauratti kun Elenan vaatehuoneen edustalla kartano-opas totesi ”Ladies, please. Gentlemen, take notes.”
Nicolae ja Elena Ceaușescun valtakausi päättyi dramaattisesti joulukuussa 1989, kun kansa nousi heitä vastaan ja vallan huipulla elänyt pariskunta sai karun lopun. Pariskunta teloitettiin 25. joulukuuta 1989, mikä symboloi kommunistisen diktatuurin päättymistä Romaniassa.
📸: Olivia Janatuinen – Nicolae ja Elena Ceaușescun kotikartano
Bukarestin vanhakaupunki oli todella ihana ja niin tunnelmallinen. Näillä kapeilla kujilla Macarena on yhä edelleen hitti ja lämpimänä kesäpäivänä aika tuntui hetkittäin pysähtyneen. Kaupunki on yhtä aikaa kuvauksellinen ja historiallinen. Arkkitehtuuri on kerrassaan kaunista ja silmiinpistävä ero näkyy ajassa ennen ja jälkeen mahtipontisen kommunismin ja brutalistisen arkkitehtuurin.
Pääkatu Strada Lipscani ja sen sivukujat ovat täynnä kahviloita, ravintoloita ja baareja. Kahvilakulttuuri näkyy vahvasti, ja erityisesti Van Gogh Café sekä upea kirjastokahvila Carturești Carusel jäivät mieleen. Ne olivat täydellisiä paikkoja istahtaa alas, juoda hyvä kahvi ja vain fiilistellä kesäpäivää.
Vanhoissa kaupungeissa parasta on se, että niissä voi vain olla. Voi hengailla, syödä jätskiä eikä tarvitse suorittaa mitään. Yhtenä iltana tutustuin japanilaiseen mieheen, toiseen soolomatkailijaan. Hän pyysi minua ottamaan itsestään kuvan, ja jäimme juttelemaan mukavia. Hän olisi varmasti halunnut jutella enemmänkin, ja niin olisin minäkin, mutta iltavalo vei voiton ja lähdin etsimään sopivia kuvauskohteita. Tässä näkyy hyvin yksi soolomatkailun erityispiirre. Uusiin ihmisiin tutustuu usein matalammalla kynnyksellä.
📸: Olivia Janatuinen – Bukarest ja sen vanhakaupunki
Soolomatkailu on minusta yksi antoisimmista ja henkisesti rikastuttavimmista tavoista matkustaa. Vapaus on ihan eri tasolla, kun saa tulla ja mennä kuten itse haluaa. Toinen merkillepantava seikka on se, että silloin voi keskittyä seuraamaan asioita, jotka jäisivät helposti huomaamatta, jos matkassa olisi seuraa. Tämä matka todisti sen jälleen.
Minusta oli mielenkiintoista kiinnittää huomiota heihin, joita muut eivät näe. Bukarestissa heitä oli paljon. Laitapuolen kulkijoita, jotka keräsivät tyhjiä pulloja, mutta myös ihmisiä, jotka vain olivat.
Ihmisiä, jotka olivat turistimassojen keskellä, mutta joita kukaan ei tuntunut huomaavan. Enkä olisi itsekään huomannut, jos minulla olisi ollut matkaseuraa. He eivät kerjänneet tai pyytäneet mitään, he vain olivat. Usein samoilla paikoilla, aamusta iltaan kuumista helteistä huolimatta.
Tarkkailin heitä vanhan kaupungin kujilla, mutta myös hotellihuoneeni parvekkeelta. Ensimmäisenä kiinnitin huomioni vanhaan mieheen, joka seisoi kävelykeppiin nojaten Pyhän Antoniuksen kirkon portin edustalla aamusta iltaan. Portista kulki jatkuvasti ihmisiä läpi. Hän vain seisoi siinä eikä pyytänyt keneltäkään mitään. Seuraavaksi huomasin naisen, joka oli valinnut paikkansa vilkkaiden kujien risteyskohdasta. Hän näytti kodittomalta ja kulki edestakaisin, mutta ei tuntunut olevan menossa minnekään. Ja sen jälkeen näin heitä vielä monia lisää.
Erään kerran menin kirkon portilla seisovan miehen luo ja annoin hänelle rahaa. Hän otti sen vastaan, laski katseensa eikä sanonut mitään. Sen jälkeen annoin pieniä rahasummia muillekin. Jotkut kiittivät, toiset olivat hiljaa.
Jäin pohtimaan, mistä tässä oikein oli kyse. Illalla huoneessani ajatukset alkoivat mennä syvällisiksi ja päättelin, että kerjääminen on yksi ihmisarvon alimmista muodoista. Nämä vähävaraiset ihmiset, joista osa saattoi olla kodittomia, halusivat olla olemassa ja tulla nähdyksi. Tämä tarve ihmisarvosta on meillä kaikilla.
Lähtöaamuna katselin taas tuttuun tapaan parvekkeeltani alas kirkon portilla seisovaa miestä, joka oli paikalla jo varhain, sekä toista viereisellä penkillä istunutta vanhaa miestä. Ajattelin, että he olivat saman ikäisiä kuin oma isäni ja jopa samannäköisiä. Harmaat hiukset ja harmaa parta. Jotenkin tuo näky meni tunteisiin. Otin loput eurot sekä kaikki dollarit, joita minulla oli, ja painelin alas. Menin ensin portilla seisovan miehen luo. Hän tunnisti minut, otti rahan vastaan ja katsoi jälleen maahan. Sen jälkeen menin penkillä istuvan vanhan miehen luo. Häneltä oli amputoitu toinen käsi. Annoin hänellekin rahaa ja hymyilin. Hän katsoi minua ja hymyili takaisin. Sillä hetkellä tunsin sydämessäni puhdasta pyyteetöntä rakkautta. Mies myös liikuttui, tarttui käteeni ja sanoi jotain, mitä en ymmärtänyt. Se ei haitannut, sillä ilman sanojakaan tunne kertoi enemmän kuin tuhat sanaa ❤️
Tämä ja muut vastaavat kohtaamiset olivat tämän matkan arvokkainta antia. Jos kysyisin itseltäni kymmenen vuoden kuluttua, mitä muistan Romanian reissulta, niin vastaus olisi nämä juuri nämä erityiset kohtaamiset.
📸: Olivia Janatuinen – Pyhän Antoniuksen kirkon portti jonka edustalla vanha mies seisoi.
Mitäpä olisi Romanian reissu ilman Transilvaniaa ja linnoja. Tein päiväretken, jonka aikana kävin kahdessa linnassa sekä Brașovin kaupungissa, jota usein kutsutaan Transilvanian sydämeksi.
Ensimmäisenä vuorossa oli Branin linna. Linna tunnetaan nimellä Draculan linna, vaikka yhteys Vlad Țepeșiin eli ”Draculaan” on pitkälti kirjallisuuden ja populaarikulttuurin luoma. Bram Stokerin romaani Dracula ei mainitse Branin linnaa, mutta sen ulkonäkö ja sijainti sopivat hyvin tarinan mielikuviin, minkä vuoksi linna yhdistettiin myöhemmin vampyyrilegendoihin. Historiallisesti ei ole varmaa näyttöä siitä, että Vlad olisi koskaan asunut tai edes vieraillut linnassa.
Branin linna on nykyään todellinen turistirysä, joka houkuttelee vuosittain valtavan määrän kävijöitä ympäri maailmaa. Mielestäni linna itsessään oli hieno, mutta muuten paikka ei erityisemmin säväyttänyt. Tulipahan nähtyä.
Peleșin linna edustaa arkkitehtuuriltaan uusrenessanssia ja toimi aikanaan Romanian kuninkaallisten kesäasuntona. Linnan sisätiloissa on noin 170 huonetta, joista jokainen on sisustettu eri tyylillä ja täynnä arvokkaita huonekaluja, taidetta ja koriste-esineitä.
Päivän päätteeksi ehdin vielä Brașoviin, Transilvaniassa sijaitsevaan kaupunkiin, jonka keskiaikainen vanhakaupunki, goottilainen Musta kirkko ja monikulttuurinen tausta kertovat alueen historiasta kauppapaikkana ja kulttuurien kohtaamispaikkana.
📸: Olivia Janatuinen – Branin linna, jota kutsutaan Draculan linnaksi,
📸: Olivia Janatuinen – Peleșin linna
📸: Olivia Janatuinen – Brașovin kaupunki Transilvaniassa
Matka Romaniaan oli antoisa. Löysin taas uuden helmen Itä-Euroopasta, ja Bukarest tarjosi paljon enemmän kuin osasin etukäteen odottaa, niin historian, tunnelman kuin arjen kohtaamistenkin kautta. Sää suosi kuvaamista, ja kuvauksellisia kohteita löytyi runsaasti sekä suunnitelluilta reiteiltä että niiden ulkopuolelta. Kotiin palasin hyvillä fiiliksillä ja kameran muistikortti taas täynnä tarinaa.
Olivia Janatuinen
matkabloggaaja, seikkailijatar, tarinankertoja
