Mongolian arojen ”valtateillä” voi tulla vastaan yllättäviäkin kokemuksia. Tämä seikkailu oli täynnä spontaaneja kohtaamisia, huikeita maisemia sekä hauskoja tilanteita. Matkan suurimmat helmet syntyivät ihmisistä, avarien arojen paimentolaisten kohtaamisista sekä omasta pienestä matkaryhmästämme, joka teki kokemuksesta ikimuistoisen. Mongolia ylitti jo valmiiksi korkealla olleet odotukseni niin maisemillaan, kulttuurillaan kuin ihmisilläänkin.
Mongolia oli minulle ennen tätä matkaa etäinen ja lähes täysin tuntematon kohde, josta kuulee vain harvoin valtavirran uutisissa. Mietinkin, millainen maa tämä maailman toiseksi suurin ja harvaan asuttu sisämaavaltio mahtaisi olla.
Lähdin tälle aktiiviselle kiertomatkalle pienryhmässä minulle entuudestaan tuntemattomien matkalaisten kanssa. Konsepti on minulle jo varsin tuttu. Kohtaat uudet matkakaverit sekä suomalaisen matkanjohtajan Helsinki-Vantaan lentokentällä tai viimeistään määränpäässä, ja siitä alkaa meidän yhteinen seikkailumme. Vertaan tätä kokemusta usein jännään minielämään, joka alkaa ja päättyy yhdessä.
Koemme ryhmänä matkan koko elinkaaren huippuhetkineen ja myös ne hetket, jolloin väsymys nostaa päätään ja oman rauhan kaipuu saattaa yllättää. Tällaisilla matkoilla olen saanut tutustua ihmisiin, joihin tuskin koskaan törmäisin normiarjessani. Se on minusta aina ollut kiehtovaa ja rikastuttavaa.
Lentokentälle saapuessani tapasin ensin matkanjohtajan, joka toivotti minut tervetulleeksi, sekä osan tulevista matkatovereistani. Ennen lennolle lähtöä otin vielä oman pienen, hiljaisen hetken kentän kahvilassa. Valmistauduin tulevaan sosiaaliseen kanssakäymiseen ja seikkailuun, joka tässä vaiheessa odotti vielä arvoituksellisena nurkan takana.
Kaikki oli valmista. Minä olin valmis. Matkareittimme kulki Istanbulin kautta Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin.
Pitkän matkan päätteeksi laskeuduimme Chinggis Khaanin kansainväliselle lentoasemalle. Vastaantuloaulassa meitä odottivat paikallinen opas sekä kuljettajat. Vastaanotto oli oikein lämmin. Meidät toivotettiin tervetulleiksi Mongoliaan ja meille tarjoiltiin pieniä suupaloja, jotka maistuivat kuivatulta juustolta.
Ulan Batoria kutsutaan maailman kylmimmäksi pääkaupungiksi. Ilmasto on äärimmäinen. Talvet ovat armottoman kylmiä, kun taas kesät voivat olla hyvinkin kuumia. Ensivaikutelmani helteisestä Ulan Batorista oli hämmentävä sekoitus Aasiaa ja neuvostoaikaista Itä-Eurooppaa.
Hotellille päästyäni en malttanut jäädä lepäilemään, vaan nappasin kameran mukaani ja lähdin omin päin pääkaupungin vilinään. Erotuin katukuvasta selvästi matkailijana, sillä ympärilläni näkyi pääasiassa aasialaisia kasvonpiirteitä. En kuitenkaan herättänyt erityistä huomiota, vaan sain kulkea rauhassa.
Ulan Batoria voisi kuvailla betoniviidakoksi. Se on rouhea ja karhea. Rähjäisten neuvostoajan rakennusten rinnalle kasvaa nopealla vauhdilla uutta. Rakennustyömaita, kerrostaloja, ja pilvenpiirtäjiä kohoaa kaikkialla. Kaupunki kasvaa ja kehittyy vauhdilla, ja noin puolet Mongolian 3,5 miljoonasta asukkaasta elää pääkaupungissa.
Liikenne Ulan Batorissa on kaoottista. Vaikka kaupunki tuntui muuten turvalliselta, liikenteessä sai olla tarkkana. Erikoista oli se, että vaikka Mongoliassa ajetaan oikealla puolella tietä, autoissa ohjauspyörä saattoi olla kummalla puolella tahansa. Mongolialaiset eivät juuri tööttäile, mutta ajotyyli näyttää silti hurjalta. Ruuhkat ovat valtavia, ja liikenteen päästöt sekä kivihiiltä käyttävät voimalaitokset heikentävät kaupungin ilmanlaatua. Erityisen pahaksi ilmansaasteongelma muodostuu talvisin, jolloin myös asuntojen lämmitys lisää päästöjä merkittävästi.
Ulan Bator ei ole perinteisessä mielessä kaunis eikä siloteltu, mutta juuri siksi se on äärettömän kiinnostava. Vietin mielenkiintoisen päivän tutustuen kaupungin katuelämään. Illan hämärtyessä vilkas Seoul Street täyttyi etenkin iloisista nuorista. Oli kesäloman jälkeinen ensimmäinen koulupäivä, ja katukuvassa näkyi koulupukuisia nuoria kukkineen. Kaduilla näkyi myös rakastuneita pareja, jotka kulkivat käsi kädessä. Oli kiinnostavaa huomata, kuinka huolitellusti ja naisellisesti naiset pukeutuivat.
Kävin suuressa neuvostoaikaisessa State Department Store -tavaratalossa, josta löysin itselleni ihanan mongolialaisen kashmirpaidan. Tutustuin myös lähistöllä sijaitseviin markkinoihin, joiden keskellä komeili erikoinen Beatles-monumentti. Poikkesin myös pubiin maistamaan mongolialaista lageria, joka osoittautui kelpo litkuksi.
Pitkän päivän ja lähes tauottoman valvomisen jälkeen saavuin hotellille. Oli korkea aika päästä lepäämään. Yhteinen illallinen oli jäänyt minulta väliin, joten hain lähikaupasta karkkipussin, joka sai tällä kertaa korvata illallisen. Sen jälkeen painelin pesulle ja painoin pääni suoraan tyynyyn.
📸: Olivia Janatuinen – Ulan Batorin vilkasta katuelämää.
Sükhbaatarin aukio
Ulan Batorin nähtävyyksiin tutustuminen kannattaa aloittaa kaupungin sydämestä, Sükhbaatarin aukiolta. Aukiota reunustavat mahtipontinen parlamenttitalo, ooppera- ja balettiteatteri sekä monet muut merkittävät rakennukset. Parlamenttitalon edustalla komeilee uljas Tšingis-kaanin patsas, ja aukion keskellä seisoo kansallissankari Damdin Sükhbaatarin ratsastajapatsas.
📸: Olivia Janatuinen – Sükhbaatarin aukio kaupungin keskustassa.
Gandan Tegchenlingin buddhalainen luostari
Gandan Tegchenling on yksi Mongolian merkittävimmistä buddhalaisista luostareista. Luostarialueella voi tutustua munkkien elämään ja uskonnollisiin rakennuksiin. Sen tunnetuin nähtävyys on vaikuttava, 26,5 metriä korkea kullattu Migjid Janraisig -patsas.
📸: Olivia Janatuinen – Gandan Tegchenlingin luostari ja kullattu Migjid Janraisig -patsas.
Bogd Khaanin palatsimuseo
Museo esittelee Mongolian viimeisen hallitsijan talvipalatsin. Bogd Khaan oli kahdeksas Bogd gegeen, yksi Mongolian buddhalaisuuden korkeimmista hengellisistä johtajista. Hänestä tuli myös Mongolian hallitsija vuonna 1911. Museossa on esillä muun muassa hänen henkilökohtaisia esineitään ja buddhalaista taidetta.
📸: Olivia Janatuinen – Mongolian viimeisen hallitsijan Bogd Khaanin talvipalatsi.
Mongolian kansallismuseo (National Museum of Mongolia)
Museo tarjoaa kattavan katsauksen maan historiaan aina esihistoriasta Tšingis-kaanin valtakauteen, sosialistiseen aikaan ja demokratian syntyyn.
Muihin kaupungin merkittäviin nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa Choijin Lama -temppelimuseo, Tšingis-kaanin kansallismuseo sekä Zaisanin muistomerkki, jolta avautuvat upeat näkymät yli kaupungin.
Olimme katsomassa visuaalisesti näyttävää Nomadic Legend -esitystä, joka järjestettiin illalla Gan Zam Palace -teatterissa. Lavalla nähtiin suuri joukko taitavia esiintyjiä, jotka esittelivät mongolialaista kulttuuria musiikin, tanssin ja akrobatian keinoin. Värikkäät kansallispuvut, perinteisen morin khuur -soittimen sävelet ja hämmästyttävä kurkkulaulu loivat vaikuttavan kokonaisuuden. Erityisesti mieleeni jäi huikea notkeusakrobatia, jossa ihmiskeho taipui lähes uskomattomiin asentoihin.
Esityksen jälkeen kokoonnuimme ryhmän kanssa vielä yhteiselle hot pot -illalliselle. Istuimme suuren pyöreän pöydän ääreen, jossa jokaisella oli oma keittimensä ruoan valmistamiseen. Ilta kului mukavasti yhdessä syöden ja seurustellen. Se oli miellyttävä päätös kulttuurintäyteiselle päivälle.
📸: Olivia Janatuinen – Nomadic Legend -esitys Ulan Batorissa.
Päiväohjelmassa oli retki Tšingis-kaanin valtavalle ratsastajapatsaalle ja ensimmäinen kosketuksemme pääkaupungin ulkopuolella avautuviin Mongolian aroihin. Lähdimme matkaan erikoisvarustellulla minibussilla. Matkan varrella pysähdyimme Gorkhi-Tereljin kansallispuistossa sijaitsevalla Turtle Rockilla, jonka valtava kalliomuodostelma muistuttaa kilpikonnaa.
Tšingis-kaanin ratsastajapatsas oli melkoinen näky! Tsonjin Boldogissa sijaitseva monumentti on Guinnessin ennätysten mukaan maailman korkein ratsastajapatsas. Ruostumattomalla teräksellä päällystetty patsas on 40 metriä korkea ja painaa noin 250 tonnia. Kymmenmetrisen jalustan kanssa koko rakennelma kohoaa peräti 50 metrin korkeuteen.
Jalustaa ympäröivät 36 pylvästä symboloivat Mongolian 36 kaania. Sisätiloissa on esillä hallitsijoiden muotokuvia sekä valtava, noin yhdeksän metriä korkea perinteinen mongolialainen saapas. Rakennelman sisältä pääsee myös nousemaan hevosen pään päällä sijaitsevalle näköalatasanteelle, josta avautuvat upeat näkymät ympäröiville aroille.
📸: Olivia Janatuinen – Tšingis-kaanin patsas symboloi maan suurta historiaa ja kansallista ylpeyttä.
Mongolian avarat aroalueet muodostivat valtavan vastakohdan hektiselle Ulan Batorille. Meille oli järjestetty vierailu paimentolaisten jurttaan, jossa komea isäntämme tarjosi meille tammanmaitoa sekä siitä valmistettua, käymisteitse tuotettua ja hieman alkoholia sisältävää airagia.
Vierailun päätteeksi rohkaistuin hetken mielijohteesta kysymään, suostuisiko isäntä kanssani kaverikuvaan. Kuvanottohetkellä pönötimme jurtan edessä jäykkinä kuin kaksi tikku-ukkoa. Valokuvaajan vaistoni kuiski korvaani, että eihän tästä näin tule yhtään mitään. Olen kuvaajana tottunut ohjailemaan ihmisiä erilaisiin poseerauksiin, ja tajusin heti, että kuva kaipasi rentoutta. Niinpä tartuin rohkeasti isäntämme vahvaan käsivarteen ja nostin sen harteilleni. Ja sehän rikkoi jään! Isäntä näytti ensin yllättyneeltä, mutta huvittui sitten silminnähden tilanteesta. Jännitys laukesi molemmilta, ja saimme lopulta todella hauskoja yhteiskuvia.
Pitkän päivän päätteeksi palasimme Ulan Batoriin. Lähdin vielä iltakävelylle, sillä seuraavana päivänä jättäisimme kaupungin taaksemme.
Kohtasin kadulla naisen, joka tuli myymään minulle tupakkaa. Yhteistä kieltä ei ollut, sillä hän ei puhunut lainkaan englantia. Hänen seurassaan oli toinen nainen sekä kaksi lasta. Näytin käsimerkein, etten tupakoi, mutta jäimme silti vaihtamaan ajatuksia eleiden ja ilmeiden avulla. Tilanne oli hauska, ja sain tutustua myös suloisiin lapsiin. Tehdessäni lähtöä he vielä juttelivat minulle jotain omalla kielellään ja vilkuttivat iloisesti perääni.
Jatkoin vielä iltaani vilkkaalla kadulla, jonka varrella oli runsaasti baareja ja kuppiloita. Hauska yksityiskohta oli karaokebaarien määrä. Niitä tuntui olevan kaikkialla! Päätin iltani ulkoilmaterassille, jossa kuuntelin elävää musiikkia ja nautin yhden oluen.
Yhteistä kieltä ei aina tarvita vaan kaunis hymykin riittää.
Jätimme pääkaupungin taaksemme ja lähdimme kohti Hustai Nuruun kansallispuistoa (Hustai National Park). Edessä avautuivat kumpuilevat maisemat ja Mongolian loputtomilta tuntuvat arot.
Matkan aikana pääsin tutustumaan entistä paremmin paikallisoppaaseemme Boogiin sekä kuljettajiimme, rautaisiin ammattilaisiin Padreen ja Sakiin. Padre vastasi kuljetuksestamme, kun taas Saki huolehti matkatavaroistamme.
Voisi sanoa, että Boogin ja minun välille syntyi nopeasti hyvä boogie. Melko harvoin voi sanoa kohdanneensa maailman toisella puolella tällaisen luonnonlapsen, jonka kanssa synkkaa näin hyvin ja jonka kanssa myös huumorintaju kohtaa. Boogi oli varttunut aroilla ja viettänyt lapsuutensa jurtassa niin kesät kuin ankarat talvetkin. Sittemmin hän oli kouluttautunut ja muuttanut kaupunkiin. Hän teki saumatonta yhteistyötä suomalaisen matkanjohtajamme kanssa, joka huolehti koko matkan ajan siitä, että meillä oli kaikki hyvin.
Katso video: Harvinaiset Przewalskin villihevoset
Olin odottanut tältä matkalta kenties eniten villihevosten kohtaamista. Näiden harvinaisten, aroilla laiduntavien Przewalskinhevosten näkeminen vapaina luonnossa oli huikea kokemus.
Arot levittäytyivät silmänkantamattomiin, ilma oli puhdasta ja kaikkialla vallitsi ihmeellinen rauha. Turisteja ei ollut nimeksikään. Arojen matalasta kasvillisuudesta nousi aromaattinen ja yrttimäinen tuoksu, joka oli voimakas ja raikas.
Maailman viimeiset aidot villihevoset elävät pääosin Mongolian aroilla, mutta niitä tavataan myös Kiinassa ja Kazakstanissa. Przewalskinhevoset eli mongoliaksi takhit hävisivät luonnosta 1960-luvulla. Laji onnistuttiin pelastamaan eläintarhojen suojeluohjelmien avulla, ja hevosia alettiin palauttaa Mongolian aroille 1990-luvulla.
Przewalskinhevosia ei ole koskaan domestikoitu eli kesytetty ja jalostettu ihmisen käyttöön. Laji on edelleen uhanalainen, ja koko maailmassa niitä arvioidaan olevan vain noin 2 500–3 000.
Päivän aikana saimme seurata myös suloisten murmelien elämää ja nauttia maaseudun rauhasta. Illalla majoituimme perinteiseen jurttaan, jossa pääsimme viettämään yön tähtitaivaan alla.
📸: Olivia Janatuinen – Harvinaiset Przewalskin villihevoset ja ensimmäinen yö perinteisessä jurtassa.
Matka jatkui halki kumpuilevien arojen kohti Mongolian entistä pääkaupunkia Karakorumia. Tšingis-kaani valitsi paikan valtakuntansa keskukseksi vuonna 1220, ja hänen poikansa Ögödei kehitti siitä varsinaisen pääkaupungin 1230-luvulla.
Tšingis-kaani (noin 1162–1227) yhdisti Mongolian paimentolaisheimot ja perusti Mongolivaltakunnan vuonna 1206. Hänen johdollaan alkaneet valloitukset loivat perustan maailmanhistorian laajimmalle yhtenäiselle maaimperiumille, joka ulottui hänen seuraajiensa aikana Itä-Aasiasta Eurooppaan.
Matkan varrella kohtasimme runsaasti vapaana laiduntavia hevosia, lehmiä, lampaita, vuohia ja muita kotieläimiä. Pysähdyimme myös tien varrella sijaitsevalla perinteisellä ovoo-kivikasalla. Nämä pyhät kivikasat liittyvät mongolialaisiin šamanistisiin uskomuksiin ja luonnonhenkien kunnioittamiseen. Perinne on säilynyt buddhalaisuuden rinnalla, ja kivikasan äärellä pyydetään suojelusta ja hyvää onnea matkalle. Tapana on kiertää ovoo kolme kertaa myötäpäivään ja lisätä siihen kiviä tai jättää pieni uhri.
Vierailimme myös Karakorum-museossa, joka tarjosi kiehtovan katsauksen muinaisen kaupungin historiaan ja loistoon.
📸: Olivia Janatuinen – Arojen avaruutta, luonnonrauhaa ja ikiaikaisia perinteitä.
Joskus matkan hienoimmat hetket syntyvät täysin suunnittelematta. Jätin matkaohjelmaan kuuluneen kamelinratsastuksen väliin ja jäin sen sijaan tarkkailemaan ja valokuvaamaan ympäröivää paimentolaiselämää.
Mieleeni nousi ajatus siitä, millaista mahtaisi olla ihka aidon paimentolaisperheen jurtan sisällä. Kerroin Boogille kiinnostuksestani tutustua paikallisiin ihmisiin, ja lähdimme yhdessä kävelemään kohti jurttia. Boogi kävi kuikuilemassa, olisiko joku kotosalla ja sopisiko vierailu. Ennen kuin huomasinkaan, meille avautui tilaisuus päästä tutustumaan mongolialaisen paimentolaisperheen kotiin.
Sain kokea sydäntä lämmittävää mongolialaista vieraanvaraisuutta, joka kuuluu maan tapoihin. Emäntä tarjosi meille tammanmaitoa ja perinteistä aaruulia, joka on yleensä hapatetusta maidosta valmistettua, kuivattua juustomassaa. Se on yksi yleisimmistä herkuista, joita paimentolaisperheet tarjoavat vierailleen. Tarjoilu ei ole pelkkää napostelua, vaan myös kunnioituksen ele ja tapa toivottaa vieras tervetulleeksi.
Pian myös isäntä asteli sisään ja tarjosi minulle koristeellisesta khuurug-nuuskapullosta tupakkaa. Pullon tarjoaminen korvaa usein kättelyn ja on tärkeä osa mongolialaista tervehdysrituaalia, jota käytetään vieraanvaraisuuden ja kunnioituksen osoituksena vieraiden saapuessa jurttaan. Pullo sisältää hienoksi jauhettua, usein aromaattista tupakkaa, jota nuuskataan nenän kautta.
Ulkomaalaisena tein pienen etikettivirheen kätellessäni isäntää, mutta eipä hän tuntunut siitä pahastuvan. Hän annosteli pullossa olleella pienellä tikulla kämmeneeni tupakkaa, jonka nuuskasin reippaasti sieraimiini.
Vanhempien lisäksi sain tavata perheen kaksi suloista lasta. Olin vierailusta erittäin otettu ja kiitollinen. Kohtaaminen oli lämmin, aito ja ennen kaikkea ihanan luonteva.
📸: Olivia Janatuinen – Katso video: Perheen vieraanvarainen emäntä
📸: Olivia Janatuinen – Katso video: Perheen isännän tervehdys
📸: Olivia Janatuinen – Katso video: Perheen suloiset lapset
Jurtta eli ger on perinteinen mongolialainen pyöreä asumus. Vierailemani perheen söpö ja kodikas jurtta oli sisustettu pienillä, värikkäästi maalatuilla huonekaluilla, ja sen keskellä oli lämmitykseen ja ruoanlaittoon käytettävä kamiina.
Boogi kertoi minulle, ettei paimentolaisperheiden jurtissa yleensä ole juoksevaa vettä, suihkua tai sisävessaa. Vesi kannetaan sisään, peseytymiseen voidaan käyttää pesuvatia tai ammetta ja yksinkertainen käymälä sijaitsee ulkona.
Boogin oma lapsuus oli kiinnostava esimerkki tästä elämäntavasta. Hän oli kasvanut jurtassa perheessä, johon kuului vanhempien lisäksi seitsemän lasta. Kaikki asuivat samassa jurtassa, ja useampi lapsi saattoi nukkua samassa vuoteessa. Vaikka kuinka ihmettelin ja yritin kysellä, miten ihmeessä he oikein selvisivät Mongolian ankarista talvista, hän vastasi, että kyllä he hyvin pärjäsivät.
Perinteisen jurtan sisätilat noudattavat tarkkaa järjestystä, jossa ihmisille ja esineille on omat paikkansa. Sisäänkäynnistä katsottuna vasen puoli on perinteisesti miesten ja oikea naisten aluetta. Ovea vastapäätä sijaitsee kodin arvostetuin paikka, jossa on usein alttari ja johon kunniavieraat sijoitetaan. Myös huonekalut, keittiövälineet ja paimentolaisten työvälineet sijoitetaan omille paikoilleen.
Paimentolaisperheet vaihtavat paikkaa vuodenaikojen, sään, veden ja eläinten laidunmaiden mukaan, jotkut jopa useita kertoja vuodessa. Jurtta voidaan helposti purkaa, kuljettaa ja pystyttää uudelleen.
Mongolian laidunmaat ovat pääosin valtion omistamia ja paimentolaisten yhteisessä käytössä. Saamieni tietojen mukaan näiden yhteisten laidunmaiden käytöstä ei peritä vuokraa.
📸: Olivia Janatuinen – Perinteisessä jurtassa ihmisille ja esineille on omat paikkansa. Myös vieraiden istumajärjestys noudattaa vanhoja perinteitä.
Tutustuimme Mongolian kiehtovaan historiaan ja kulttuuriperintöön. Karakorumin alueella vierailimme historiallisessa buddhalaisessa luostarissa, kolmen valtakunnan muistomerkillä sekä muinaista historiaa esittelevässä museossa.
Erdene Zuun luostari
Erdene Zuun buddhalainen luostari perustettiin vuonna 1585 muinaisen Karakorumin kaupungin läheisyyteen. Se on Mongolian vanhin säilynyt buddhalainen luostari ja osa Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaa Orkhonin laakson kulttuurimaisemaa. Laajaa luostarialuetta ympäröi valkoinen muuri, jota koristaa 108 stupaa eli buddhalaista muistomerkkiä. Alueella on säilynyt historiallisia temppelirakennuksia, jotka kertovat Mongolian pitkästä buddhalaisesta perinteestä.
📸: Olivia Janatuinen – Erdene Zuu on Mongolian vanhin säilynyt buddhalainen luostari.
Kolmen valtakunnan muistomerkki
Karakorumin läheisellä kukkulalla sijaitsee vuonna 2004 valmistunut kolmen valtakunnan muistomerkki. Sen mosaiikkikartat esittelevät nykyisen Mongolian alueella aikoinaan vaikuttaneita hunnien, turkkilaisten ja mongolien valtakuntia. Kukkulalta avautuvat upeat näkymät Karakorumiin ja ympäröivään Orkhonin laaksoon.
📸: Olivia Janatuinen – Kolmen valtakunnan muistomerkki ja upeat näkymät Karakorumiin ja Orkhonin laaksoon.
Göktürk-museo
Vierailimme myös Khoshoo Tsaidamissa sijaitsevassa Göktürk-museossa, noin 50 kilometrin päässä Karakorumista. Museo esittelee alueen muinaista historiaa ja noin 1 300 vuotta vanhoja kivipaasia, hautamuistomerkkejä sekä niihin kaiverrettuja kirjoituksia.
Historiallisen Karakorumin jäädessä taaksemme suuntasimme kohti Mongolian kuuluisia Tsenkherin kuumia lähteitä. Matka vei meidät yhä kauemmas asfaltoiduilta teiltä, ja pian etenimme kuoppaisia ja pomppuisia aroteitä pitkin. Yhteiset kokemukset olivat hitsanneet meidät suomalaiset ja mongolialaiset yhteen, ja porukastamme oli muodostunut jo lähes toinen perhe. Boogi oli myös oppinut kutsumaan meitä kaikkia omilla nimillämme, mikä loi hauskoja tilanteita.
Istuin ajomatkoilla Boogin vieressä, ja välillemme syntynyt ystävyys syveni entisestään. Oli ihanaa päästä vaihtamaan ajatuksia ja kuiskuttelemaan hauskoja ”naistenjuttuja” kahden erilaisista kulttuuritaustoista tulevan naisen kesken.
Näinä päivinä pääsimme kokemaan Mongolian arojen todelliset ”valtatiet”. Laajoilla aroalueilla varsinaisia rakennettuja teitä ei juurikaan ollut, vaan maastoon oli muodostunut lukuisia ajouria. Kuljettajamme kertoivat valitsevansa niistä sopivat reitit ja suunnistavansa muun muassa ilmansuuntien, vuorten ja auringon avulla. Välillä meno oli melkoista pomppimista!
Matkan varrella pidimme jaloittelutaukoja ja pysähdyimme ihailemaan sekä valokuvaamaan lampaita, vuohia, hevosia, jakkeja ja upeita maisemia. Oli kiehtovaa seurata paimentolaisia heidän työssään eläinten parissa. Oli myös ihanaa nähdä, kuinka eläimet saivat laiduntaa vapaina ja elää lajityypillistä elämää puhtaassa ja avarassa luonnossa.
📸: Olivia Janatuinen – Arojen valtatiet sekä maalaismaisemia.
Minua kiehtoi myös arojen hevosten elämä. Vaikka ne laidunsivat ja laukkasivat vapaina laajoilla alueilla, ne olivat silti paimentolaisten omistamia. Boogi kertoi, että monet hevosista olivat puolivillejä eivätkä kovin tottuneita ihmisen läheisyyteen, joka tarkoittaa sitä että hevonen ei tule ihmisen luo käskettäessä vaan se on usein otettava kiinni lassolla.
Matkan varrella tutustuimme leppoisaan paimentolaiseen, joka esitteli meille ratsastustaitojaan. Tässä vaiheessa matkaa omat alkukankeuteni olivat jo karisseet, ja yhteiskuvat paimentolaisten kanssa syntyivät ilman turhaa ujostelua. Oli hauskaa huomata, kuinka paljon iloa ja uusia kokemuksia sai aikaan heittäytymällä rohkeasti mukaan tilanteisiin.
Vierailimme myös paikallisten jurtissa, joissa meille tarjottiin jo tuttuun tapaan tammanmaitoa ja aaruulia. Olimme jo oppineet, että jurttaan astuttaessa miehet asettuivat istumaan vasemmalle puolelle ja naiset puolestaan oikealle. Paimentolaisten vieraanvaraisuus oli todella sydäntälämmittävää.
Avarilla aroilla oli omaa taikaansa. Luonnonrauha jatkui silmänkantamattomiin, ja valtava taivas kaartui yllämme. Massaturismi on kaukana näistä maisemista, emmekä juuri kohdanneet muita matkailijoita. Muuta autoliikennettäkään ei juuri näkynyt.
📸: Olivia Janatuinen – Katso video: Vapaana laiduntavat eläimet
📸: Olivia Janatuinen – Katso video: Arojen ”valtatiet”
📸: Olivia Janatuinen – Katso video: Paimentolainen esitteli ratsastustaitojaan.
Mongolian kuuluisat, Khangain vuoristoalueella sijaitsevat Tsenherin kuumat lähteet saavat lämpönsä syvältä maaperästä. Kuumentunut vesi nousee kallion rakoja pitkin maanpinnalle, ja sen lämpötila voi kohota yli 80 asteeseen. Lähdevettä johdetaan alueen majoituspaikkojen kylpyaltaisiin, joissa se viilennetään sopivaksi kylpemiseen.
Pitkän ja pomppuisen ajomatkan jälkeen saavuimme vihdoin majapaikkaamme. Vastassa olivat jo tutuiksi käyneet jurtat, herkullinen ruoka ja mahdollisuus lähteä patikoimaan ympäröivään luontoon. Päivän kruunasivat kuitenkin kuumat lähteet, joiden lämpimässä vedessä pääsimme rentoutumaan niin päivällä kuin illallisen jälkeenkin.
Tällaisilla matkoilla ryhmähenki tiivistyy yhteisten kokemusten myötä, ja toisinaan syntyy yllättäviäkin henkilökohtaisia keskusteluja. Oli kiinnostavaa huomata, kuinka luontevasti toisilleen entuudestaan tuntemattomat ihmiset saattoivat kertoa myös elämänsä vaikeista vaiheista. Nämä keskustelut opettivat ainakin minulle todella paljon.
Lämpimissä lähteissä rentoutuminen tähtitaivaan alla oli aivan ihanaa. Ympärillä vallitsi luonnonrauha, ja seurana olivat omat rakkaiksi käyneet matkakaverit.
📸: Olivia Janatuinen – Aamulla heräsin upeaan auringonnousuun. Maa oli kuuran peitossa ja hevoset laidunsivat jurttien ympärillä.
Jatkoimme matkaa kohti Khotontin alueella sijaitsevaa Jaran Tsagaan Resortin jurttaleiriä. Matka taittui pääosin arojen pomppuisia ”valtateitä” pitkin. Päivän ohjelmaan kuului vaativa vaellus Tuvkhunin luostarille, joka on yksi Mongolian historiallisista buddhalaisluostareista.
Luontoäiti päätti kuitenkin puuttua suunnitelmiimme. Lähdimme minibussillamme kohti vaelluksen lähtöpaikkaa, mutta rankka raesade oli tehnyt arojen ajourista liukkaita ja vaikeakulkuisia. Vaellus päätettiin lopulta perua turvallisuussyistä.
📸: Olivia Janatuinen – Vaellus Tuvkhunin luostarille vaihtui patikointiin. Kuvassa ihanaiset matkanjohtaja Sirpa sekä Boogi.
Katso video: Hauska mopoajelu paimentolaismiehen kyydissä.
Matkalla kohtasimme mopolla liikkuneen leppoisan paimentolaisen, jonka kanssa kuljettajamme pysähtyi keskustelemaan tieurien kunnosta. Ennen kuin huomasinkaan, seikkailullinen puoleni otti vallan ja istuin jo miehen kyydissä tukka hulmuten. Pääsin kokemaan, miltä mopoajelu Mongolian aroilla tuntui.
Luostarivaelluksen sijaan lähdimme yhdessä patikoimaan aroille ja nousimme korkeille kukkuloille ihailemaan henkeäsalpaavia maisemia.
Illalla rentouduin matkakavereideni Tarjan ja Sirkan kanssa leirimme lämpimissä lähteissä kylmää olutta siemaillen. Mainio päätös päivälle, joka yllättävistä suunnitelmanmuutoksista huolimatta osoittautui oikein onnistuneeksi.
Varhaisen aamiaisen jälkeen oli aika jättää maaseudun rauha taaksemme ja lähteä pitkälle ajomatkalle takaisin pääkaupunkiin Ulan Batoriin. Pysähtelimme matkan varrella jaloittelemaan, valokuvaamaan ja nauttimaan viimeisistä hetkistä avarilla aroilla.
Katso video: Lypsyhommista ei meinannut tulla mitään.
Minulle tarjoutui yllättäen tilaisuus päästä kokeilemaan lehmän lypsämistä. Näimme paimentolaisemännän lypsypuuhissa ja menimme tekemään tuttavuutta hänen kanssaan. Pyysin Boogia kysymään, saisinko minäkin kokeilla lypsämistä. Emäntä hymyili ja suostui.
Olin kuvitellut lypsämisen paljon helpommaksi, mutta pienen harjoittelun jälkeen sain kuin sainkin maidon herumaan. Emäntä opasti minua ystävällisesti, ja sain jälleen kokea mongolialaista vieraanvaraisuutta. Uuden taidon opettelusta jäi todella hyvä mieli ja jälleen yksi hauska muisto matkalta.
Saavuttuamme päivän päätteeksi Ulan Batoriin kokoonnuimme koko ryhmän kanssa yhteiselle läksiäisillalliselle. Paikallisen matkanjärjestäjän edustaja liittyi myös seuraamme, ja syntymäpäiviään viettänyt matkakaverimme Sari sai komean kakun.
Oli aika pakata laukut ja valmistautua kotimatkaan.
Venäjän ja Kiinan välissä sijaitseva Mongolia on yksi maailman harvimmin asutuista maista. Sen valtavalla, yli 1,5 miljoonan neliökilometrin alueella elää vain noin 3,6 miljoonaa ihmistä, joista lähes puolet asuu pääkaupungissa Ulan Batorissa.
Mongolian valtauskonto on tiibetinbuddhalaisuus, mutta maassa elää myös vanhoja šamanistisia perinteitä. Šamanismissa korostuvat luonnonhenkien kunnioittaminen sekä ihmisen ja luonnon välinen yhteys. Nämä uskomukset ovat vuosisatojen aikana sekoittuneet buddhalaisuuteen. Mongoliassa on myös pieniä muslimi- ja kristittyjä vähemmistöjä, ja huomattava osa väestöstä ei kuulu mihinkään uskontoon.
Mongolian ilmasto on ankara ja vähäsateinen. Kesät voivat olla kuumia, mutta talvisin pakkaset kiristyvät äärimmilleen. Vain alle prosentti maan pinta-alasta soveltuu peltoviljelyyn, joten karjataloudella ja paimentolaisuudella on edelleen merkittävä asema maan elämässä.
Mongolian talous perustuu pitkälti kaivosteollisuuteen, jonka tärkeimpiä vientituotteita ovat kivihiili ja kupari. Kiina on maan ylivoimaisesti tärkein vientimarkkina. Myös laadukas mongolialainen kashmirvilla on tunnettu vientituote.
Mongolia oli vuosina 1924–1990 sosialistinen valtio, joka oli läheisessä poliittisessa ja taloudellisessa suhteessa Neuvostoliittoon. Maa ei kuitenkaan koskaan kuulunut Neuvostoliittoon. Vuoden 1990 rauhanomainen demokraattinen vallankumous käynnisti siirtymisen monipuoluejärjestelmään ja markkinatalouteen. Neuvostoaikainen arkkitehtuuri näkyy edelleen erityisesti pääkaupunki Ulan Batorin katukuvassa.
Vaikka Mongolian matkailu on nosteessa, kohtasin matkan aikana yllättävän vähän muita matkailijoita. Etenkin avarilla aroilla saimme nauttia luonnonrauhasta lähes omassa seurassamme. Ehkäpä kiireettömyys loi myös otolliset puitteet luonteville kohtaamisille, sillä tapaamamme paimentolaiset pysähtyivät mielellään juttelemaan kanssamme.
Matkailupalvelut vastasivat kansainvälisten matkailijoiden odotuksia, mutta joissakin asioissa huomasi, että ala vielä kehittyy ja hakee muotoaan. Minulle tämä oli pelkästään myönteinen asia. Kaikkea ei ollut hiottu viimeisen päälle, ja juuri se toi matkaan aitoutta ja mahdollisuuden kokea Mongoliaa ilman liiallista matkailijoille rakennettua kulissia.
Olen kiitollinen tästä seikkailullisesta matkasta, joka oli täynnä huikeita ja spontaaneja kohtaamisia, rohkeaa heittäytymistä ja unohtumattomia kokemuksia. Mongolia muistutti minua jälleen siitä, että riippumatta missä päin maailmaa olemme tai millaisissa olosuhteissa elämme, me ihmiset olemme pohjimmiltamme hyvin samankaltaisia.
Haluan kiittää hyvästä seurasta Tarjaa, jonka kanssa nautimme kuumista lähteistä ja iltamyssyistä lämpimässä jurtassa vielä silloin, kun muut olivat jo nukkumassa. Sirkkaa kiitän yhteisten elämänkokemusten ja viisauksien jakamisesta. Matkanjohtaja Sirpaa siitä, ettei hän missään vaiheessa mennyt sieltä, mistä aita oli matalin. Ja tietenkin suloista Boogia, luonnonlasta, jonka kanssa syntyi ainutlaatuinen ystävyys. Lämmin kiitos myös koko matkaryhmälle, jonka kanssa sain jakaa tämän ikimuistoisen seikkailun.
Toktoi! Kippis ja kulaus!
Kiitos, Mongolia. ❤️
Olivia Janatuinen
matkabloggaaja, seikkailijatar, tarinankertoja
