Mustanmeren ja Kaspianmeren väliin sijoittuvat Azerbaidžan, Georgia ja Armenia muodostavat yllättävän tiiviin, mutta keskenään hyvin erilaisen kokonaisuuden, jossa kieli, uskonto, kulttuuri ja maisemat vaihtuvat nopeasti jo lyhyilläkin välimatkoilla. Tällä road tripillä kuljin läpi kolmen vähän vieraillun maan ja kolmen täysin erilaisen pääkaupungin.
Vuosisatojen ajan alueella kulkenut Silkkitie jätti jälkensä kaupunkeihin, ruokaperinteisiin ja kulttuuriin. Samalla neuvostoajan vaikutus näkyy edelleen vahvasti niin arkkitehtuurissa kuin ihmisten arjessa. Kahden vanhan kristillisen valtion ja yhden muslimimaan historia kietoutuu alueella yhteen tavalla, joka tekee Kaukasiasta poikkeuksellisen mielenkiintoisen matkakohteen.
Tälle matkalle lähtö ei etukäteen herättänyt suuria tunteita, sillä Kaukasia oli minulle ennen tätä matkaa lähes tuntematon alue. Matkaan ei myöskään liittynyt mitään yksittäistä suurta nähtävyyttä tai paikkaa, jota olisin odottanut erityisellä tunteella jo ennen lähtöä. Ehkä juuri siksi päätin lähteä ja antaa matkan tuoda eteen jotain uutta, odottamatonta ja myös yllättävää. Ajatus vähän vierailluista maista ja vähäisemmästä turismista tuntui jo lähtökohtaisesti hyvältä.
Olin lähdössä matkalle pienen ryhmän mukana, jossa kaikki olivat minulle entuudestaan tuntemattomia. Ryhmämatkailu on jännä tapa matkustaa. Olet osana ryhmää, mutta silti vapaa tutun porukan rooleista ja odotuksista. Tällaiset kokemukset ovat tietyllä tapaa kuin pieniä minielämiä. Lyhyessä ajassa ehtii nähdä, kokea ja tuntea valtavan paljon. Päivät ovat pitkiä ja tiiviitä, mutta juuri sitä minä matkoiltani haenkin, kokemuksia, muistoja ja henkistä kasvua. Samalla ryhmämatkailu tarjoaa oivallisen mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, mutta myös kasvaa itse ihmisenä matkan aikana.
Saavuin Helsinki-Vantaan lentoasemalle hyvissä ajoin ja ehdin tavata muutamia matkakumppaneista jo ennen lähtöä. Loput tulisivat tutuiksi kunhan päästäisiin perille.
Matkareitti kulki Istanbulin kautta Azerbaidžanin pääkaupunkiin Bakuun. Lennot ja välilasku ajoittuivat yöhön, ja perille saavuin silmät sikkurassa aikaisin seuraavana aamuna.
Saapuminen uuteen maahan, jossa ei ole koskaan aiemmin käynyt, on aina oma jännä fiiliksensä. Astuessani lentokentältä ulos, pysähdyn usein hetkeksi vain aistimaan ja tunnustelemaan millaisen ensivaikutelman uusi maa antaa. Sitä tunnetta ei voi koskaan tietää etukäteen. Joskus energiat iskeytyvät vasten kasvoja voimakkaina, toisinaan taas vaisumpina. Omat ennakko-odotukset voivat osoittautua myös täysin vääriksi.
Bakun kohdalla tunnelma ei jäänyt pliisuksi. Lentokentältä ulosastuminen vielä aamuhämärän aikaan toi eteen eksoottiset ja jännittävät energiat. Aamu oli vasta valkenemassa ja ilma oli hieman utuinen, kostea ja siinä oli jännä tuoksu. Tunsin siinä hetkessä, että tässä ja nyt oli mahtavaa aloittaa uusi seikkailu.
Lentokentältä oli suora kuljetus keskustassa sijaitsevalle hotellille. Kaupunki oli tuohon aikaan vielä hyvin hiljainen ja liikennettä näkyi vain vähän. Valvotun yön jäljiltä ehdin nukkua muutaman tunnin, jonka jälkeen olin valmis tutustumaan matkatovereihin sekä tähän kiehtovaan pääkaupunkiin.
Kaspianmeren länsirannalla sijaitseva Azerbaidžan on noin 10 miljoonan asukkaan muslimienemmistöinen valtio, jonka talous nojaa vahvasti öljyyn ja maakaasuun. Energiavarat näkyvät erityisesti pääkaupunki Bakun nopeassa kasvussa ja modernissa kaupunkikuvassa.
Historiallisesti maa on ollut vuosisatojen ajan Persian, Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton vaikutuspiirissä, mikä näkyy edelleen kulttuurissa, ruokaperinteissä ja arkkitehtuurissa. Azerbaidžanin virallinen kieli on azeri, joka kuuluu turkkilaisiin kieliin ja muistuttaa paikoin turkin kieltä. Azerbaidžanin naapurimaita ovat Venäjä, Georgia, Iran ja Armenia.
Azerbaidžan ja erityisesti sen pääkaupunki Baku ovat nousseet viime vuosina kansainväliseen näkyvyyteen suurten tapahtumien kautta. Kaupungissa on järjestetty esimerkiksi Euroviisut sekä Formula 1 -kilpailuja.
Tutustuminen Azerbaidžanin pääkaupunkiin alkoi kaupunkikierroksella Bakun tunnetuimmilla nähtävyyksillä.
Baku tunnetaan lempinimellä The City of Winds. Kaupunki on kuuluisa voimakkaista tuulistaan, jotka ovat myös olennainen osa sen identiteettiä. Kaspianmeren suunnasta puhaltavat pohjois- ja etelätuulet pääsevät iskeytymään kaupunkiin lähes esteettä ja tuntuvat Bakussa ympäri vuoden.
Yksi kaupungin tunnetuimmista paikoista on Highland Park, joka sijaitsee korkealla Bakun keskustan yläpuolella. Näköalapaikalta avautuvat laajat näkymät Kaspianmerelle sekä kaupungin symboliksi nousseille Flame Towers -pilvenpiirtäjille, jotka näkyvät kauas eri puolille Bakua.
Highland Parkin alueella sijaitsee myös Marttyyrien kuja (Martyrs’ Lane), joka on yksi Bakun tärkeimmistä muistopaikoista. Alueella kunnioitetaan tammikuun 1990 tapahtumissa menehtyneitä sekä Vuoristo-Karabahin sodan uhreja. Alueeseen kuuluvat myös ikoninen Shahidlar-monumentti, ikuinen tuli sekä Marttyyrien moskeija, joka tunnetaan myös nimellä Turkish Mosque.
📸: Olivia Janatuinen – Highland Parkin alueella Marttyyrien moskeija, Marttyyrien kuja ja Shahidlar-monumentti.
Bakun vanhakaupunki Icherisheher muodostaa täysin oman maailmansa modernin kaupungin keskelle. Muurien ympäröimä historiallinen alue on Bakun vanhin osa, jossa sijaitsevat muun muassa Neitsyttorni ja Shirvanshahien palatsi. Tunnelma syntyy kapeista kivikujista, pienistä käsityöliikkeistä ja vanhasta arkkitehtuurista, joka kertoo alueen pitkästä historiasta. Idyllinen alue tuntuu rauhalliselta ja mittakaavaltaan pieneltä verrattuna modernin Bakun avariin katuihin.
Kontrasti vanhan ja uuden Bakun välillä onkin suuri. Vanhankaupungin kapeiden kujien ja matalien kivitalojen jälkeen moderni Baku avautuu leveinä siisteinä bulevardeina, lasisina pilvenpiirtäjinä ja näyttävinä rakennuksina. Kaupunkikuva on paikoin hyvin moderni ja kiiltävä, ja öljyvarojen vaikutus näkyy lähes kaikkialla kaupungin nopeassa kasvussa.
📸: Olivia Janatuinen – Bakun vanha kaupunki
Pakollisten päänähtävyyksien jälkeen alkaa monesti se kiinnostavampi osuus, kun kaupunkia pääsee tunnustelemaan rauhassa omaan tahtiin kameran kanssa. Pilvinen ja harmaa sää ei suosinut valokuvausta, mikä hetken harmitti, mutta reissuilla mennään niillä olosuhteilla mitä eteen tulee. It is what it is.
Lähdin kävellen tutustumaan Bakun keskusta-alueeseen, ja ensimmäisenä huomioni kiinnittyi kaupungin poikkeukselliseen siisteyteen. Leveät bulevardit olivat lähes tahrattomia, puistot huoliteltuja ja siivoustyötä tehtiin näkyvästi eri puolilla keskustaa. Roskaamiseen suhtaudutaan tiukasti, ja siitä voidaan määrätä tuntuvia sakkoja. Paikallisen kertoman mukaan esimerkiksi tupakantumpin heittämisestä maahan voi napsahtaa noin 250 euron sakko.
Toinen nopeasti esiin noussut asia oli turvallisuuden tunne. Valvonta oli vahvasti läsnä ja katuja seurattiin laajalla kameraverkostolla. Yksin liikkuvana naisena sain kulkea järkkäri olalla täysin rauhassa, mikä tuo matkailuun omanlaistaan vapautta ja mukavuutta.
Oli kiehtovaa kävellä pitkällä rantabulevardilla, seurata paikallisten rentoa elämää ja katsella samalla kaupungin ylle kohoavia mahtipontisia Flame Towers -pilvenpiirtäjiä, jotka näkyivät lähes kaikkialle keskustaan. Niitä katsellessa mietin, että ne olisi pakko päästä kuvaamaan myös illalla, jolloin rakennukset heräävät kunnolla eloon. Pimeän tullen niiden julkisivut muuttuvat valtaviksi LED-näyttöpinnoiksi, jotka syttyvät näyttävään valoshow’hun.
Hengailin keskustan vilkkaalla Nizami Streetin ja Fountain Squaren alueella, jotka muodostavat yhden Bakun tunnetuimmista kävelyalueista. Nizami Street on pitkä ostoskatu täynnä liikkeitä, kahviloita ja näyttäviä vanhoja rakennuksia. Katu johtaa Fountain Squarelle, jossa ravintolat, terassit ja suihkulähteet täyttävät aukion elämällä erityisesti iltaisin.
📸: Olivia Janatuinen – Bakun siisti keskusta-alue ja rantabulevardi.
Välillä oli mukava istahtaa hetkeksi oluelle ja lepuuttaa jalkoja. Alkoholia oli tarjolla kaikkialla, eikä uskonto näkynyt Bakussa erityisen vahvasti katukuvassa. Maa tunnetaan yhtenä maailman maallisimmista muslimimaista, ja alkoholia myydään sekä käytetään arjessa hyvin vapaasti. Oman kokemukseni mukaan alkoholia oli tarjolla lähes kaikkialla, sillä koko matkan aikana vain yhdestä ravintolasta ei saanut alkoholia.
Myös hintataso tuntui näin suomalaisesta näkökulmasta varsin edulliselta. Ravintoloissa syöminen oli halpaa ja kaupungissa liikkui pikkurahalla. Minusta on aina mukavaa, kun matkoilla pääsee edelleen käyttämään käteistä rahaa. Azerbaidžanin valuutta on manat, eikä korttimaksu ole kaikkialla Kaukasiassa vieläkään itsestäänselvyys.
Turismi on maassa vielä melko vähäistä, eikä se näy katukuvassa samalla tavalla kuin monissa muissa matkakohteissa. Ehkä juuri siksi paikka tuntui paikoin yllättävän hiljaiselta ja viimeistellyltä, samalla kiehtovalta ja hieman etäiseltä.
Flame Towers -pilvenpiirtäjien valoshow alkaa yleensä auringonlaskun jälkeen ja jatkuu pitkälle iltaan.
Juuri ennen pimeän tuloa suuntasimme toisen valokuvausta harrastavan matkakaverin kanssa tuuliselle rantabulevardille virittelemään kameroiden asetuksia iltakuvausta varten. Valoshow koostuu suurista LED‑animaatioista, joissa näkyy erityisesti liikkuvia liekkejä, Azerbaidžanin lipun värit ja muita näyttäviä kuvioita.
Näiden vaikuttavien iltanäkymien edessä päivän aikana harmittaneet harmaat ja värittömät sääolosuhteet unohtuivat nopeasti. Kädet olivat kylmästä jo hieman kankeina, mutta olin lopulta todella tyytyväinen illan kuviin, samoin matkakaverini. Kuvauksen jälkeen kävimme vielä syömässä, jonka jälkeen jatkoimme Bolt-kyydillä takaisin hotellille.
📸: Olivia Janatuinen – Flame Towers -pilvenpiirtäjät iltavalaistuksessa.
Bakusta road trip jatkui Gobustanin alueelle, joka on yksi Azerbaidžanin tunnetuimmista historiallisista kohteista ja luonnonnähtävyyksistä. Alue tunnetaan erityisesti yli 6 000 kalliomaalauksesta ja kalliopiirroksesta, joissa näkyy muinaisten ihmisten arkea, eläimiä, metsästystä ja erilaisia rituaaleja tuhansien vuosien takaa.
Gobustan kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon, ja alueelta löytyy myös muinaisia luolia, asuinpaikkoja ja hautaröykkiöitä, jotka kertovat pitkästä asutushistoriasta.
📸: Olivia Janatuinen – Gobustan tunnetaan jopa 40 000 vuotta vanhoista kalliopiirroksistaan.
Gobustanin läheisyydessä sijaitsevat tunnetut mutatulivuoret, joissa maa pulppuaa hiljaa harmaana, ja joita pidetään yhtenä alueen erikoisimmista luonnonilmiöistä. Azerbaidžanissa sijaitsee arviolta 350 maailman noin 800 mutatulivuoresta.
Toisin kuin tavalliset tulivuoret, mutatulivuoret eivät syökse laavaa vaan viileää mutaa ja kaasua maan pinnalle. Alueen mutatulivuoret ovat syntyneet maankuoren kaasupaineen vaikutuksesta, ja niiden toiminta vaihtelee pienestä kuplinnasta ajoittaisiin purkauksiin.
📸: Olivia Janatuinen – Azerbaidžanissa sijaitsee arviolta lähes puolet maailman mutatulivuorista.
Matka jatkui vuoristoteitä pitkin länteen kohti Shekin kaupunkia, joka sijaitsee Kaukasusvuorten eteläreunalla lähellä Georgian rajaa. Pitkä ajomatka toi hyvän mahdollisuuden seurata Azerbaidžanin aitoa, rauhallista ja vaatimatonta maalaiselämää, paimentolaisia ja lammaslaumoja tien varsilla. Matkan varrella näkyi myös upeita vuoristomaisemia, pieniä kyliä ja vanhaa neuvostoajan henkeä.
Yksi asia kiinnitti nopeasti huomion ja toi matkaan ripauksen menneiden vuosikymmenten tunnelmaa. Pienissä kylissä liikkui yllättäen runsaasti vanhoja Ladoja. Näitä neuvostoajan autoja tuli vastaan jatkuvasti niin maaseudun teillä kuin kylissäkin.
Kyllähän minä Ladat muistan. Ne olivat vähän kuin kovaa kulkevia traktoreita. Azerbaidžanin maaseudulla niitä näkyy edelleen paljon, sillä autot ovat halpoja, kestäviä ja helposti korjattavia. Monet maaseudun takseistakin olivat vanhoja Ladoja, ja olisihan sellaisen kyytiin ollut hauska päästä itsekin.
📸: Olivia Janatuinen – Maisemia road tripin varrelta sekä nostalgisia Ladoja.
Shekin kaupungissa pääsin näkemään aitoa ja rauhallista pikkukaupungin elämää. Turisteja näkyi hyvin vähän, ja kaduilla kohtasi ennen kaikkea paikallisia ihmisiä oman arkensa keskellä.
Olimme ryhmän kanssa kävelemässä kivistä katua pitkin kohti lounasravintolaa, kun huomasin kadun reunalla sympaattisen näköisen mummon myymässä käsintehtyjä nukkeja. Ravintolaan päästyäni minulle tuli vahva tunne siitä, että haluan mennä juttelemaan hänen kanssaan. Tein ensin ruokatilaukseni, jonka jälkeen pyysin paikallista opasta tulkiksi mukaani ja lähdimme ripeästi takaisin kadulle mummon luokse.
Katso video: Katso video herttaisesta Telli-mummosta.
Aluksi mummo luuli minun olevan kiinnostunut ostamaan häneltä nuken, mutta kysyinkin saisinko ottaa hänestä kuvan. Mummo vaikutti hetken hieman hämmentyneeltä, mutta suostui hymyillen. Otin muutaman kuvan, ja samalla hetkellä sydämeni jotenkin heltyi tästä ihanasta naisesta. Pistin kameran alas ja menin esittäytymään. Mummon nimi oli Telli ja hän oli 77-vuotias.
Ja voi hyvänen aika kuinka juttua riitti kun pääsimme vauhtiin, eikä kielimuurikaan muodostunut esteeksi. Sain paljon halauksia, rutkasti hyvää mieltä ja valtavan lämpimän tunteen vieraanvaraisuudesta. Kun leikkimielisesti kutsuin Telliä Suomeen, hän vastasi ettei voisi koskaan lähteä ja jättää sukulaisiaan.
Juuri tällaiset pienet kohtaamiset ovat minulle matkojen tärkeimpiä hetkiä ja niitä muistoja, jotka jäävät kaikkein pisimpään mieleen ❤️
Azerbaidžanin ja Georgian välinen rajanylitys oli omalla tavallaan mielenkiintoinen kokemus. Raja ylitettiin jalan pitkiä loivasti nousevia portaita pitkin omia matkalaukkuja kantaen. Rajalla oli meidän ryhmämme lisäksi hyvin hiljaista, mutta läheisellä rekkakaistalla näkyi valtavia rekkajonoja. Rajan toisella puolella vastassa odottivat uusi kuljettaja ja paikallinen opas, joiden kanssa matka jatkui Georgian puolella.
Rajanylitys avasi ovet uuteen ja täysin erilaiseen maahan kuin Azerbaidžan. Turismia on huomattavasti enemmän ja ortodoksinen kristillisyys näkyy vahvasti katukuvassa. Georgia on valtio, jonka juuret ulottuvat maailman vanhimpiin kristillisiin kulttuureihin, ja samalla se on entinen neuvostomaa aivan kuten Azerbaidžankin.
Matka jatkui maanteitä pitkin kuvaukselliseen Sighnaghin kaupunkiin, joka sijaitsee Georgian tärkeimmällä viinintuotantoalueella Kakhetissa. Kaupunki on rakennettu jyrkälle kukkulalle, josta avautuvat hulppeat näkymät Alazanilaaksoon ja lumihuippuisille Kaukasusvuorille.
Ohjelmassa oli leppoisan kaupunkikierroksen lisäksi illallinen sekä tietenkin viinimaistelua. Pitkän päivän päätteeksi ajettiin yöksi maan pääkaupunkiin Tbilisiin.
📸: Olivia Janatuinen – Sighnaghin kukkulakaupunki ja viininmaistelua.
Georgia sijaitsee Euroopan ja Aasian rajalla Mustanmeren itärannalla. Sen naapurimaita ovat Venäjä, Azerbaidžan, Armenia ja Turkki. Väkiluku on noin 3,9 miljoonaa ja virallinen kieli on georgia, jolla on omat ainutlaatuiset aakkosensa. Uskonnolla on vahva rooli maan identiteetissä, ja suurin osa georgialaisista kuuluu Georgian ortodoksiseen kirkkoon.
Maa tunnetaan myös rikkaasta ruokakulttuuristaan, jossa tuoreet raaka-aineet, aromikkaat yrtit ja erilaiset suolaiset juustot ovat keskeisessä roolissa. Klassikot kuten mehevä khinkali ja voipitoinen hatšapuri kuuluvat olennaisena osana georgialaiseen keittiöön. Ei ehkä kaikkein ideaalein yhdistelmä kolesterolin kannalta, mutta kerrankos näistä herkuista pääsi nauttimaan.
Tbilisi puolestaan on kiehtova yhdistelmä itää ja länttä. Georgian suurin kaupunki sijaitsee Kura-joen varrella, ja siellä asuu yli 1,3 miljoonaa ihmistä. Vanhakaupunki tunnetaan rosoisesta ilmeestään, kuluneista kivikaduistaan ja vanhoista puisista parvekkeistaan. Moderni kaupunki kasvaa ympärillä, mutta samalla neuvostoajan kerrostumat erottuvat yhä monin paikoin katukuvassa.
Ensikosketus Tbilisiin alkoi ryhmän mukana tehdyllä kaupunkikierroksella, jonka aikana paikallinen opas kertoi kaupungin historiasta ja tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kierros antoi hyvän yleiskuvan siitä, kuinka monikerroksinen ja eri kulttuurien muovaama kaupunki Tbilisi on.
Vierailimme Metekhi-kirkossa, joka sijaitsee näyttävästi kallionkielekkeellä Kura-joen yläpuolella. 1200-luvulla rakennettu kirkko kuuluu kaupungin vanhimpiin uskonnollisiin rakennuksiin ja liittyy vahvasti Tbilisin varhaiseen historiaan.
Vanhassakaupungissa sijaitseva synagoga muistuttaa siitä, että Tbilisissä on elänyt juutalaisyhteisö jo vuosisatojen ajan. 1900-luvun alussa rakennettu rukoushuone toimii edelleen aktiivisesti paikallisen yhteisön käytössä.
Korkealla vanhankaupungin yläpuolella kohoava Narikalan linnoitus kuuluu puolestaan Tbilisin tunnetuimpiin maamerkkeihin. Sen historia ulottuu aina 300-luvulle asti, ja linnoitus näkyy monin paikoin eri puolille kaupunkia.
Kierroksen varrella näkyi myös kuuluisa Rezo Gabriadzen kellotorni, joka on yksi Tbilisin tunnetuimmista ja erikoisimmista rakennuksista. Vino ja satumainen kellotorni kuuluu Gabriadzen nukketeatteriin, ja siitä on vuosien varrella tullut yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä.
Sioni-katedraalissa puolestaan oli vierailumme aikaan meneillään sunnuntaimessu, mikä toi kirkkoon aivan oman tunnelmansa. Kierrokseen sisältyi myös köysiratamatka Kartlis Deda -patsaalle sekä vierailu Tbilisin keskeisellä Vapaudenaukiolla sijaitsevan Vapaudenpatsaan luona.
Kaupunkikierroksen jälkeen kaupungista oli jo saanut hyvän ensivaikutelman, ja päänähtävyyksien jälkeen oli hyvä lähteä tutkimaan Tbilisiä kameran kanssa omin päin.
📸: Olivia Janatuinen – Poimintoja Tbilisin päänähtävyyksistä: Metekhi-kirkko, vanhankaupungin synagoga, Narikalan linnoitus, Rezo Gabriadzen kellotorni, Sioni-katedraali ja Vapaudenpatsas.
Hotellin sijainti oli paraatipaikalla aivan vanhankaupungin sydämessä. Öisin kaduilta kantautuva musiikki ja vilkas iltaelämä kuuluivat hotellihuoneeseen asti, mutta se ei haitannut lainkaan. Ikkunasta avautui näkymä suoraan mukulakivikadulle, jonka varrella ravintolat, terassit ja vilkas iltaelämä jatkuivat pitkälle aamuyöhön.
Tbilisin kaduilla oli mukava kuljeskella kameran kanssa omaan tahtiin. Kaupungin tunnelmassa oli jotain samaan aikaan keski-eurooppalaista mutta georgialaisella twistillä. Kaupunki on kiehtova yhdistelmä vanhoja kirkkoja, rähjäisiä taloja, neuvostoaikaa ja modernia kaupunkikulttuuria. Hyvä ruoka, pitkä viinikulttuuri ja vilkas katuelämä näkyivät kaupungissa kaikkialla.
Huomioni kiinnittyi kuitenkin nopeasti kaikkialla liikkuviin katukoiriin. Kodittomat koirat ovat näkyvä osa katukuvaa erityisesti Tbilisissä, mutta myös muualla Georgiassa.
En ole varsinaisesti koiraihmisiä, eikä minulla ole koskaan ollut omaa koiraa. Silti yksi yllättävimmistä asioista matkalla oli ihmisten ja katukoirien välinen suhde. Koirat olivat selvästi osa arkea. Niitä ruokittiin, siliteltiin ja niiden läsnäoloon suhtauduttiin hyvin luonnollisesti. Suurin osa koirista ei näyttänyt nälkiintyneiltä, ja monen turkki oli hyvässä kunnossa.
Kuvailin koiria kaduilla ja jäin seuraamaan niiden elämää muutenkin hieman tarkemmin. Ne vaikuttivat pääosin rauhallisilta ja ihmisiin tottuneilta. Koirat olivat hellyttäviä eivätkä näyttäneet omiin silmiini kärsiviltä. Päätin ottaa asiasta tarkemmin selvää.
📸: Olivia Janatuinen Katso video: Georgian katukoiria
Georgiassa katukoiria ei systemaattisesti kerätä pois kaduilta, vaan niiden kanssa eletään pitkälti rinnakkain. Moni koira ei ole syntynyt villinä, vaan on joskus ollut jonkun oma. Hylkääminen on edelleen yksi syy siihen, miksi koiria päätyy kaduille.
Arki on silti usein yllättävän rauhallista. Koirat liikkuvat vapaasti, nukkuvat puistoissa, rakennusten edustoilla ja jopa kahviloiden terasseilla. Osa on hyvin tottunut ihmisiin ja hakeutuu jopa seuraan.
Huomasin, että monella koiralla näkyi pieni merkki korvassa. Se kertoo siitä, että koira on käynyt läpi paikallisen ohjelman, jossa se on rokotettu, steriloitu tai kastroitu ja tarkastettu perusterveyden osalta. Tämä on tärkeä osa Georgian eläinsuojelutyötä.
Kaikki ei kuitenkaan ole idyllistä. Sairaudet ja loiset ovat edelleen yleisiä ja näin itsekin muutaman huonokuntoisen koiran. Talvi voi olla rankka erityisesti vuoristoalueilla, pentujen kuolleisuus on korkea, eivätkä kaikki ihmiset täälläkään kohtele eläimiä hyvin.
Georgiassa katukoiria ei siis pyritä poistamaan kaduilta, vaan niiden määrää hallitaan. Rekisteröintiin, sterilointiin ja omistajuuden tunnistamiseen perustuvilla käytännöillä pyritään vähentämään uusien koirien päätymistä kaduille. Käytännöt ovat kuitenkin edelleen osittain kehittymässä.
📸: Olivia Janatuinen – Georgian katukoiria
Tbilisistä tehtiin päiväretki Georgian entiseen pääkaupunkiin Mtskhetaan sekä Uplistsikheen, jotka kuuluvat maan tunnetuimpiin historiallisiin kohteisiin.
Mtskheta tunnetaan Georgian vanhana pääkaupunkina ja yhtenä maan tärkeimmistä historiallisista keskuksista. Kaupunki liittyy vahvasti Georgian varhaiseen kristilliseen historiaan, ja siellä sijaitsee useita UNESCOn maailmanperintökohteita.
Korkealla Mtskhetan yläpuolella sijaitseva Jvarin luostari on 500-luvulla rakennettu luostarikirkko, jota pidetään yhtenä varhaiskristillisen arkkitehtuurin tunnetuimmista esimerkeistä Georgiassa. Kirkolta avautuvat laajat näkymät ympäröivään jokilaaksoon.
📸: Olivia Janatuinen – Georgian entinen pääkaupunki Mtskheta sekä Jvarin luostari.
Päivän aikana vierailimme myös Uplistsikhessa, joka on muinainen kallioon louhittu kaupunki. Sen historia ulottuu aina ensimmäiselle vuosituhannelle ennen ajanlaskun alkua asti, ja aluetta pidetään yhtenä Georgian vanhimmista asutuskeskuksista. Paikka oli maisemiltaan upea ja samalla myös todella tuulinen. Välillä tuuli puhalsi kallioiden päällä niin voimakkaasti, että hyvä kun pystyssä pysyi.
📸: Olivia Janatuinen – Uplistsikhen muinainen kallioon louhittu kaupunki.
Matkaohjelmaan kuului vierailu Josif Stalinin museossa Gorin kaupungissa. Museo on omistettu Georgian tunnetuimman ja samalla kiistellyimmän historiallisen henkilön elämälle ja uralle.
Museoalueeseen kuuluu päärakennus näyttelyineen, Stalinin syntymätalo sekä hänen henkilökohtainen junavaununsa. Syntymätalo on säilytetty alkuperäisessä muodossaan aivan museorakennuksen vieressä.
Stalin pelkäsi lentämistä, ja siksi hän matkusti lähes aina junalla. Hän koki junan turvallisemmaksi ja helpommin valvottavaksi kulkuvälineeksi. Hänellä oli käytössään ylellinen panssaroitu junavaunu, jossa oli makuuhuone, työhuone ja neuvottelutiloja.
📸: Olivia Janatuinen – Stalinin panssaroitu junavaunu
Viimeisenä iltana Georgiassa lähdin vielä kerran kameran kanssa kuljeskelemaan tutuiksi käyneille vanhankaupungin kujille. Aurinkoinen ja selkeä päivä lupasi hyvää valoa iltakuvaukseen.
Juuri siinä hetkessä oma aika, hyvä ruoka ja pieni herkuttelu tuntuivat erityisen hyvältä. Nautin kaikessa rauhassa mehevän hatšapurin, jonka huuhtelin alas paikallisella oluella. Ainakaan georgialaisesta keittiöstä ei jää nälkä. Jälkiruoaksi ostin katukojusta trdelník-annoksen, eräänlaisen grillatun taikinaputken, jonka sisältä löytyi suklaata ja hedelmiä, ja päällä oli pehmistä. Olin syönyt vastaavaa aiemmin Prahassa hieman erilaisena versiona, ja sieltä herkku taitaa alun perinkin olla lähtöisin.
Auringon laskiessa taivas värjäytyi lämpimillä luonnonvalon sävyillä. Kuvasin Rauhan siltaa sekä näyttävästi kallionkielekkeellä Kura-joen yläpuolella kohoavaa Metekhi-kirkkoa. Valot ja fiilikset olivat just kohdillaan!
Palatessani hotellille mietin, kuinka upea kokemus Georgia ja koko road trip olivat tähän asti olleet. Samalla ajatukset siirtyivät jo matkan viimeiseen kohdemaahan Armeniaan ja siihen, millainen tunnelma siellä mahtaisi odottaa.
📸: Olivia Janatuinen – Katukuvausta ja nautiskelua Tbilisissä.
Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika suunnata kohti Sadakhlon raja-asemaa ja siirtyä matkan viimeiseen kohdemaahan Armeniaan. Rajan toisella puolella meitä odottivat tuttuun tapaan uusi paikallisopas sekä kuljettaja.
Maisema Armenian puolella muuttui nopeasti vuoristoiseksi ja paikoin karuksi. Auton ikkunasta oli mielenkiintoista seurata vaatimatonta maalaiselämää, paimentolaisia ja pieniä kyliä, jotka näyttivät elävän täysin omissa kuplissaan. Matkan varrella näkyi myös vanha neuvostoajan kuparitehdasalue, jonka rapistuneet rakennukset ja korkea savupiippu toivat mieleen menneet vuosikymmenet.
📸: Olivia Janatuinen – Maalaiselämää, paimentolaisia ja pieniä kyliä Armenian vuoristomaisemissa.
Matka jatkui upeissa vuoristomaisemissa kohti Dilijanin kaupunkia, jota kutsutaan usein “Armenian Sveitsiksi” sen metsäisten vuorten ja raikkaan ilman vuoksi. Dilijan tunnetaan erityisesti kylpylä- ja lomakaupunkina. Matkan varrella pysähdyimme myös vierailemaan UNESCOn maailmanperintöluetteloon kuuluvissa Sanahinin ja Haghpatin keskiaikaisissa luostareissa.
Armenia tuntui olevan keskiaikaisten luostareiden luvattu maa, ja tämä oli vasta alkusoittoa niille historiallisille kohteille, joita matkan aikana olisi vielä luvassa. Vuoristojen keskelle rakennetut luostarit ovat vuosisatojen ajan olleet paikkoja, joissa usko, oppi ja arjen elämä ovat kohdanneet. Ne ovat yhä vahva osa Armenian maisemaa ja kertovat maan pitkästä kristillisestä perinteestä.
📸: Olivia Janatuinen – Sanahinin luostari
📸: Olivia Janatuinen – Haghpatin luostari
Aamiaisen jälkeen matka jatkui kohti Jerevania. Päivän aikana pysähdyimme Sevan‑järven rannalla, josta avautui upea näkymä lumihuippuisille vuorille. Reitin varrella tutustuimme myös vanhoihin Sevanavankin ja Geghardin luostareihin sekä Armenian tunnetuimpaan pakanalliseen Garnin temppeliin.
Lounasaikaan pääsimme seuraamaan paikallisen Lavash-leivän valmistusta. Armenialainen lavash paistetaan perinteisesti tonir-uunissa, joka on maan alle rakennettu savinen kuoppamainen uuni. Ohueksi kaulittu taikina venytetään käsin ja läimäytetään kiinni uunin kuumiin seiniin. Leipä kypsyy hetkessä voimakkaassa lämmössä ja irtoaa seinämästä valmiina, pehmeänä ja hieman paahteisena. Vuosituhansia vanha valmistustapa on yhä käytössä ja edelleen tärkeä osa armenialaista ruokaperinnettä.
📸: Olivia Janatuinen – Sevanavankin luostari ja Sevan-järvi
📸: Olivia Janatuinen – Garnin pakanatemppeli sekä Lavash-leivän valmistusta.
Illansuussa saavuimme Armenian pääkaupunkiin Jerevaniin, jossa ohjelmassa oli ensin yhteinen kaupunkikierros. Sen jälkeen lähdin tutkimaan kaupunkia omin päin kameran kanssa. Jerevanin keskusta on eläväinen, hyvin hoidettu ja kaupungin tunnelma sekä energiat tuntuivat heti hyviltä. Ihmiset hengailevat ja viettävät aikaa kaduilla, kahviloissa ja puistoissa, ja kiinnitin huomiota siihen, kuinka huolitellusti monet olivat pukeutuneet. Kaupungissa näkyi myös paljon erilaisia ulkoilmatapahtumia.
Kaupunkikuva on kiinnostava yhdistelmä eri aikakausia, jossa perinteinen kivirakentaminen ja neuvostoajan arkkitehtuuri elävät rinnakkain. Kirkkaalla säällä Jerevanista avautuvat upeat näkymät kaupungin taustalla kohoavalle jylhälle ja lumihuippuiselle Ararat-vuorelle, joka nousee 5137 metrin korkeuteen.
Illalla keskustassa järjestettiin suuri tanssitapahtuma, joka keräsi runsaasti ihmisiä yhteen. Itse päätin kuitenkin nousta Cascade-porraskompleksin yläpäähän kuvaamaan iltaa ja ihailemaan kaupungin yllä kohoavaa Ararat-vuorta.
📸: Olivia Janatuinen – Ararat-vuori kohoaa 5137 metrin korkeuteen ja näkyy kirkkaalla säällä näyttävänä panoraamana Jerevanin yllä.
Jerevanin Kansanmurha‑museo on Armenian kansanmurhan muistopaikka ja näyttelykeskus, joka kertoo vuoden 1915 tapahtumista ja niiden vaikutuksista armenialaisiin. Museo sijaitsee Tsitsernakaberdin muistokompleksissa, jonne armenialaiset kokoontuvat vuosittain kunnioittamaan menehtyneitä.
Näyttelyissä esitellään aikakauden asiakirjoja, valokuvia ja henkilökohtaisia tarinoita, jotka auttavat ymmärtämään tapahtumien laajuutta ja vaikutuksia armenialaisten historiaan. Kokonaisuus on toteutettu rauhallisesti ja informatiivisesti, ja se tarjoaa selkeän katsauksen yhteen Armenian historian merkittävimmistä vaiheista.
Päiväohjelmassa oli vierailut Zvartnotsin katedraalin raunioilla sekä Ejmiatsinin luostarialueella, jotka kuuluvat Armenian merkittävimpiin historiallisiin kohteisiin. Tässä vaiheessa matkaa olin kuitenkin saanut jo pienen overdosen luostareista, kirkoista ja maailmanperintökohteista. Vaikuttavia paikkoja ne epäilemättä olivat, mutta visuaalisena ja seikkailuhenkisenä ihmisenä huomasin ajatusteni harhailevan jo enemmän nykyhetkeen.
Kulttuuriähkyn keskellä oli lopulta virkistävää kääntää kamera hetkeksi pois nähtävyyksistä, avartaa kuvauskulmaa ja suunnata se värikkääseen ja persoonalliseen matkakaveriini, joka erottui edukseen sekä maisemista että ihmismassasta. Tilanne oli huvittava. Kuvasin häntä ensin vaivihkaa ja myöhemmin kävi ilmi, että hän oli tehnyt samaa minulle. Hän oli ehdottomasti tämän matkaryhmän väripilkku ja niitä persoonia, joihin harvoin törmää. Sellaisia ihmisiä, joiden karisma ja energia jäävät mieleen vielä pitkään matkan jälkeenkin❤️
📸: Olivia Janatuinen – Kulttuurikohteiden keskelläkin kamera löytää joskus ihan muuta kuvattavaa.
Jerevanin lämmin iltatunnelma veti helposti mukaansa, ja keskusta-alueen ollessa jo tuttu oli ihana lähteä kameran kanssa hengailemaan ja kuvailemaan katumaisemaa.
📸: Olivia Janatuinen Katso video: Jazz-tapahtuma
Ilokseni kaupungissa järjestettiin tuolloin suuri jazz-tapahtuma Cascade Complex -portaiden edustalla. Tämä neuvostoajalta peräisin oleva monumentaalinen porraskompleksi ulottuu ylös kukkulalle ja on yksi kaupungin suosituimmista hengailu- ja konserttipaikoista.
Cascade on portaittain rakennettu ulkoilmataidegalleria, jossa on veistoksia ja puutarhoja jokaisella tasanteella. Huipulta avautuu suora panoraama kaupungin ylle, ja kirkkaalla säällä Ararat kohoaa massiivisena kaksihuippuisena siluettina taustalla.
Viihdyin alueella pitkälle auringonlaskuun asti. Portailla oli todella mukava hengailla ja jammailla musiikin mukana samalla kun ihmiset kulkivat rauhallisesti ylös ja alas porrastasanteita pitkin. Jokaiselle tuntui löytyvän oma paikka istahtaa, seurata konserttia ja viettää iltaa. Tunnelma muuttui erityisen hienoksi auringon laskiessa, kun lämmin iltavalo värjäsi kaupungin ja koko porraskompleksi täyttyi musiikista, ihmisistä ja rennosta yhdessäolosta.
📸: Olivia Janatuinen – Cascade Complex täyttyi jazzista, ihmisistä ja lämpimästä iltatunnelmasta.
Matkan viimeisenä päivänä päätin skipata päiväohjelman kulttuurikohteet ja nautiskella rauhassa omasta ajasta sekä tehdä viime hetken ostoksia. Matkan alku oli ollut kolea, mutta kevät oli Armeniassa jo pitkällä ja Jerevanissa oli ihanan lämmintä.
Armenia on matkailijalle miellyttävän edullinen kohde, jossa ruoka, majoitus ja liikkuminen maksavat huomattavasti vähemmän kuin Länsi-Euroopassa. Sama pätee pitkälti myös Georgiaan ja Azerbaijaniin. Kaikissa kolmessa maassa voi syödä hyvin pienellä budjetilla, liikkua taksilla muutamalla eurolla ja löytää laadukasta majoitusta kohtuuhintaan.
Turismi Armeniassa ei ole vielä massiivista. Matkailun kasvu näkyy kyllä lisääntyneenä tippikulttuurina, mutta onneksi se ei tunnu samanlaiselta jatkuvalta suorittamiselta kuin joissakin muissa maissa.
Aloitin päivän suuntaamalla Vernissageen, joka on suosittu ulkoilmatori ja käsityöläisten basaari. Alue on avoinna päivittäin, mutta vilkkaimmillaan viikonloppuisin, jolloin myyjiä on eniten. Ostin cafe latten ja kiertelin kojuja tehden pieniä tuliaisostoksia.
Northern Avenue on Jerevanin moderni kävelykatu, joka kulkee Tasavallan aukiolta kohti Oopperataloa. Se kuuluu kaupungin vilkkaimpiin ja siisteimpiin alueisiin, ja kadun varrella on kahviloita, ravintoloita, liikkeitä ja katutaidetta. Kadun alla sijaitsevasta Tashir Street Shopping Centeristä löysin ihanat kengät tuliaisiksi kotiin.
Jerevanin tärkeimmät paikat näkee erinomaisesti kävellen. Keskusta on kompakti, turvallinen ja täynnä nähtävää, joten jalkaisin liikkuminen on usein paras tapa kokea kaupunki.
Saavuin Tasavallan aukiolle (Republic Square), jossa oli meneillään melkoinen hulina. Kadulla oli suuri juhlaparaati, äänekästä musiikkia ja liehuvia lippuja. Pian selvisi, että kaupungissa juhlittiin vappua. Päätin palata paikalle myöhemmin illalla seuraamaan kuuluisia Singing Fountains -suihkulähteitä, jotka heräävät iltaisin eloon touko–lokakuussa valojen ja musiikin säestyksellä.
Nousin vielä kerran Cascade Complexin portaille ihailemaan jylhää Ararat-vuorta. Porraskompleksi on erikoinen, mutta pidin siitä paljon. Edellisillan jazz-konsertti oli hyvä esimerkki siitä, kuinka luontevasti paikka toimii kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena ja tapahtumapaikkana.
Cascade suunniteltiin 1970–80-luvuilla valtavaksi kulttuurikompleksiksi, mutta projekti jäi kesken Neuvostoliiton romahdettua. Se on osa Jerevanin historiaa, suuri visio, jota ei koskaan saatu täysin valmiiksi.
Nousin portaita pitkin vielä ylemmäs kukkulan laelle kuvaamaan siellä sijaitsevaa Revived Armenia -muistomerkkiä, joka kohoaa Cascade-kompleksin yläpuolella. Massiivinen monumentti seisoo keskellä karua betonitasannetta muistutuksena suuresta neuvostoajan kaupunkivisiosta. Tällaiset paikat ovat usein myös yllättävän kuvauksellisia juuri omassa karuudessaan.
📸: Olivia Janatuinen – Fiilistelyä ja katukuvausta Jerevanissa.
Matkan viimeinen ilta jäi mieleen erityisen lämpimänä. Nämä olivat hetkiä, jolloin sai kiireettömästi vain nauttia matkasta ja sen tunnelmasta. Otin kameran mukaan iltakuvausta varten ja sujautin taskuuni loput paikalliset dramit sekä joitakin dollareita.
Ihmisiä oli kaikkialla, ja juuri se teki Jerevanista niin kiehtovan tuntuisen. Kaupungissa oli jatkuvasti tapahtumia, musiikkia ja elämää ympärillä. Ennen iltahämärää kävin rauhassa syömässä, jonka jälkeen lähdin kuljeskelemaan pitkin katuja ja hakeuduin hienotunteisesti muutaman paikallisen seuraan.
Kadun varrella huomasin hoikan naisen, joka istui yksin hiljaa omissa oloissaan. Hän ei pyytänyt mitään, mutta jalkojen juurella oli pieni kuppi, jossa näkyi muutama kolikko. Lähestyin häntä ja annoin hänelle käteen kymmenen dollarin setelin. Nainen selvästi yllättyi ja ilahtui silminnähden. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta hän katsoi minua, hymyili lämpimästi ja kiitti englanniksi. Nämä lyhyet kohtaamiset, katsekontakti ja lämmin tunne ihmisyydestä ovat niitä hetkiä, jotka antavat minulle hyvän olon ja jäävät vahvasti mieleen. Jokainen ihminen ansaitsee tulla nähdyksi ja kohdatuksi. Lopulta sama tarve koskee meistä jokaista, myös minua itseäni.
Tämän jälkeen hakeuduin vielä muutaman ikäihmisen seuraan. Toinen heistä myi ilmapalloja ja toinen popcorneja vappua juhliville ihmisille. Oli jotenkin koskettavaa seurata kuinka he tekivät edelleen työtä ja olivat omalla tavallaan osa kaupungin iloista iltatunnelmaa. Annoin molemmille pienen lahjoituksen, vaikka en ostanut mitään. Kiitokseksi sain lämpimän hymyn ja lisää hyvää mieltä.
Illan hämärtyessä ja sinisen hetken lähestyessä jatkoin matkaa kohti Tasavallan aukiota, jonne tuntui suuntaavan koko kaupunki. Parhaimman iltavalon aikaan sain keskittyä rauhassa kameran asetuksiin, nauttia iltakuvauksen iloista sekä leikitellä pitkien valotusaikojen synnyttämillä valojuovilla ja suihkulähteiden vesipisaroiden liikkeiden pysäyttämisellä.
Paikalle oli saapunut myös moni matkakaveri fiilistelemään viimeistä iltaa. Kun lämmin iltavalo vaihtui vähitellen pimeyteen, istahdin vielä valaistujen ja laulavien suihkulähteiden ääreen heiluttelemaan jalkoja ja nauttimaan matkan viimeisistä hetkistä.
📸: Olivia Janatuinen – Viimeisen illan fiilistelyä ja iltakuvausta Tasavallan aukiolla.
Tällä road tripillä kuljin halki kolmen melko vähän vieraillun ja keskenään hyvin erilaisen maan. Minusta oli onnistunut ratkaisu yhdistää juuri nämä kolme maata samalle matkalle. Ajankohta matkalle oli myös erittäin hyvä, sillä keväällä sää oli miellyttävä ja kesäisin alueella voi olla todella kuuma.
Kaikkia yhdistää neuvostohistoria, sillä Azerbaidžan, Georgia ja Armenia kuuluivat Neuvostoliittoon aina sen hajoamiseen asti vuonna 1991. Silti jokaisella maalla oli oma selkeä identiteettinsä, tunnelmansa ja rytminsä.
Azerbaidžan:
Mystinen, kiehtova ja vielä melko vähän turismia. Aluksi maa tuntui hieman etäiseltä, mutta jälkikäteen ajateltuna siellä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa päästäkseen paremmin pinnan alle. Ihmiset olivat ystävällisiä ja ylpeitä omasta maastaan. Energiavaroista syntynyt vauraus näkyi erityisesti Bakun modernissa arkkitehtuurissa ja viimeistellyssä kaupunkikuvassa.
Georgia:
Tbilisi jäi mieleen eläväisenä, vilkkaana ja persoonallisena kaupunkina, jossa oli samaan aikaan jotain eurooppalaista mutta selvästi omalla georgialaisella vivahteellaan. Maan upeat vuoristomaisemat ja mahtavat Kaukasusvuoret toivat matkantekoon näyttäviä näkymiä. Turismia oli selvästi enemmän kuin Azerbaidžanissa, mutta samalla näkyi myös vaatimattomampi elintaso. Mieleen jäivät erityisesti katukoirat ja niiden luonteva yhteiselo ihmisten kanssa, rento fiilis sekä maan vahva ruoka- ja viinikulttuuri.
Armenia:
Armenian pitkä kulttuuriperintö näkyi kaikkialla luostareista muistomerkkeihin. Upeat vuoristomaisemat ja paikoin karu maaseutu loivat maahan aivan omanlaisensa tunnelman. Myös täällä elintaso näyttäytyi vaatimattomammalta kuin Azerbaidžanissa. Pääkaupunki Jerevan puolestaan jäi mieleen eläväisenä, lämpimänä ja helposti lähestyttävänä kaupunkina, jossa ihmiset viettivät paljon aikaa ulkona ja jossa itsekin viihdyin erittäin hyvin.
Paluu Suomeen tapahtui samaa reittiä Istanbulin kautta. Yölennot ja niiden väliin osunut vaihtoaika pitivät hereillä käytännössä koko yön, joten olo alkoi olla jo melko väsynyt.
Matkan viimeinen pieni jännitysnäytelmä koettiin koneen lähestyessä Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Kone oli myöhässä ja ehdin jo miettiä, mahtaisinko enää ehtiä jatkoyhteydellä kotiin. Tilanne näytti menevän aivan nippa nappa.
Juuri ennen laskeutumista kiitoradalle kone teki kuitenkin yllättäen ylösvedon ja nousi takaisin ilmaan mitä ilmeisimmin vaihtelevien tuuliolosuhteiden vuoksi. Kone kaartoi vielä muutaman kierroksen Helsingin yllä, ja siinä vaiheessa ajattelin, että jatkoyhteys taisi mennä siinä.
Vieressäni istunut mies suuteli kaulassaan ollutta ristiä ja totesi olevansa uskon miehiä. Toisella yrittämällä laskeutuminen onnistui normaalisti. Oli aika päästä väsyneenä mutta taas monia kokemuksia rikkaampana kotiin.
Olivia Janatuinen
matkabloggaaja, seikkailijatar, tarinankertoja
